Tomi-Pekka Heikkilä tähtäsi neljänneksi MM-Suhlissa – ”Ei voi olla pettynyt”
Kuva: Getty Images
Tomi-Pekka Heikkilä ja Mika Heikkilä nousivat nopeissa juoksuissa mitalitaistoon liikkuvan maalin MM-kilpailussa avauspäivänä Saksan Suhlissa.
Tomi-Pekka Heikkilä nousi hitaiden juoksujen jälkeiseltä 12. sijalta pronssiuusintaan, jonka hävisi niukasti Ruotsin Emil Martinssonille.
Hän ampui tuloksen 587. Nopeiden juoksujen 293 hilasi hänet uusintaan pronssista.
– Menihän se hitaiden osuus kieltämättä vähän penkin alle, mutta yleensä olen ollut aika hyvä ampumaan nopeita, joten en ihmeenä pitänyt, Heikkilä kommentoi nousuaan pronssiuusintaan.
Hän tavoittelee selkeästi mitalia kaikissa kilpailuissa.
– Kilpailu oli itselläni hyvää perustekemistä. Pienen tuohtumuksen jälkeen ei voi olla hirveän pettynyt, vaikka jäi neljänteen sijaan. Ammuin uusinnankin ihan hyvin, ei missään nimessä voi pettynyt olla tämän päivän suoritukseen. Aavistelin itse, että pronssimitali lähtee alle 590 tuloksella, Tomi-Pekka Heikkilä sanoo.
Muista suomalaisista Krister Holmberg oli 12:s (581) ja Heikki Lähdekorpi 21:s (571).
Poikien kisassa Mika Heikkilä oli nelossijaansa myös kokonaisuutena tyytyväinen. Tulos oli lopulta 576, joka jäi pisteen mitalista.
– Hitaissa (289) oli vähän alkukankeutta. Tuntui, etten saanut hallittuja laukauksia tehtyä. Olisi se päivä voinut mennä huonomminkin. Otin tavoitteeksi, että tänään pystyn nousemaan. Tämän päivän ammunta oli ihan hyvää (287), alku oli vaikea, mutta loppua kohden parani. Sain sellaisia juttuja, joita pystyn varmasti käyttämään täällä jatkossa, mitali mielessä Suhlissa kisoja jatkava Heikkilä sanoi.
Maanantaina kilpailut jatkuvat miesten ja poikien 50 metrin sekajuoksuilla.
Lähde: Ampumaurheiluliitto
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Suvi Minkkinen vastasi pettymykseen – lausui rohkeat sanat Ylelle
- Arsi Ruuskasesta tuli surullinen tieto
- Aki Manninen paljasti IL:lle: näin paljon tienaa Immu-ottelusta!
- Sami Jauhojärvi avasi terveysongelmiaan VV- podcastissa – diagnoosi tuli myöhään
- IS: Iivo Niskanen sanoi pysäyttävät sanat – Wilma Murto murtui kyyneliin
- Suvi Minkkinen: pettymys – yksi sana kertoi kaiken
- Huippuhiihtäjät epäröivät USA:n naailmacupia – maailmantilanne huolettaa
- Ilo ja tragedia samana päivänä – norjalaisparin järkyttävä kokemus
- Norjalaisilla oma tapa – Kaisa Mäkäräinen yllättyi ruokakulttuurista
- Kuva lipsahti julki – Red Bullin F1-autosta kiusallinen tieto!
- Nyt se paljastui – IS: Tämän takia Enni Mälkönen sai lähtöpassit rallitähdeltä!
- Sami Jauhojärvi avasi terveysongelmiaan VV- podcastissa – diagnoosi tuli myöhään
- Norjalaisilla oma tapa – Kaisa Mäkäräinen yllättyi ruokakulttuurista
- Suvi Minkkinen: pettymys – yksi sana kertoi kaiken
- IS: Iivo Niskanen sanoi pysäyttävät sanat – Wilma Murto murtui kyyneliin
- Aki Manninen paljasti IL:lle: näin paljon tienaa Immu-ottelusta!
- Ruotsalainen konkarihiihtäjä päättää uransa – tunteikas viesti
- Iso muutos Venäjällä – hiihtoliitto lakkautetaan
- Johannes Kläbo: jymyuutinen!
- Ampumahiihdon huippunimi jättää kilpakentät – Paineet veivät voimia