Noora Tamminen paransi peliään, Ursula Wikströmillä vaikea perjantai

Naisten olympiagolfin kolmas kierros pelattiin kahta edellistä päivää huomattavasti tuulisemmissa olosuhteissa. Keskimääräinen tulostaso oli tuntuvasti edellisiä kierroksia matalampi ja erot kärki- ja loppupään pelaajien välillä kasvoivat suuriksi.
– Tuuli vaikuttaa peliin olennaisesti. Jos avaus ei ole kunnossa, pallo hakeutuu helposti pahaan paikkaan, kun kentällä ei ole raffeja. Tänään voi tehdä isoa nousua ja erot kasvavat voimakkaasti. Noora pelasi tänään hienon kierroksen ja varmaan nousee tuloslistalla, valmentaja Petteri Nykky sanoi.
Suomen Noora Tamminen (+8/73-76-72) hyötyi aikaisesta lähdöstään, kun pääsi pelaamaan kentän ensimmäisen yhdeksikön suhteellisen tuulettomassa säässä. Hän teki tuloksen +1 (72) ja jakoi kierroksensa jälkeen sijaa 50.
– En tänään lyönyt ihan niin hyvin kuin edellisinä päivinä, mutta muutaman kerran löin ihan lippuun kiinni ja sain käydä laittamassa tap in -birdien sisään. Tuolla on nyt osattava lyödä suoraa palloa. Heti kun osut vähän huonosti, se on 20 metriä vinossa, hän sanoi.
– Esimerkiksi 18:s lyödään normaalisti melkein kahdella päälle, ja tänään löin siinä kolmannen lyöntini rauta 6:lla.
Tamminen teki kierroksellaan neljä birdietä, kolme bogia ja yhden tuplan. Tupla syntyi väylällä 10, kun avaus ajautui pusikkoon ja Tamminen joutui droppaamaan pallonsa päästäkseen jatkamaan peliä.
Eilen Tamminen oli kierroksensa jälkeen äärimmäisen pettynyt, mutta esiintyi perjantaina päättäväisesti. Rentoutta tekemiseen haettiin mm. tennisottelusta caddiena toimivan poikaystävä Roope Komulaisen kanssa. Rennon päättäväisellä asenteella Tamminen aikoo suorittaa olympiaurakkansa loppuun myös lauantaina.
– Lähden rohkeasti pelaamaan, ei tässä nyt voi enää mitään muutakaan tehdä.
Kahden kierroksen jälkeen hyvissä asemissa olleen Ursula Wikströmin (+8/69-71-81) päivä oli synkkä. Vantaalainen joutui kirjaamaan kaikkiaan seitsemän bogia ja kaksi tuplaa, ja tyytymään yhden birdien myötä kierrostulokseen +10. Hän tippui kilpailun tuloslistalla sijalle T47 yhdessä Noora Tammisen kanssa, joten lauantaina suomalaiset saattavat pelata samassa ryhmässä.
– En viitsi nyt edes sanoa, mitä ajattelen. Kaikki meni tänään pieleen, mikään ei onnistunut ja olin vaikeuksissa koko ajan, Wikström sanoi.
– En kyllä lähtenyt ihan varman päälle pelaamaankaan, kun tiesin että pitäisi tehdä kova tulos. Maailman kärki siellä menee kovaa, vaikka tuulee, että tässä se nähdään, missä mennään, hän jatkoi.
Wikströmin mukaan huono pallonlyöminen kostautui armottomasti kovassa tuulessa. Kahtena ensimmäisenä pelipäivänä hän pystyi pitämään pelinsä tuloksellisesti kasassa vahvan puttipelinsä ansiosta, mutta perjantaina myös viheriöillä oli vaikeampi päivä.
– Kun palloa lyö huonosti tähän tuuleen, on ongelmissa. En pystynyt kontrolloimaan kierrettä, niin se on sitten tätä, hän sanoi.
Tuoreeltaan kierroksen jälkeen Wikström ei osannut arvioida, mistä taistelutahto huomiselle vielä kaivetaan, mutta haastattelun jälkeen hän nappasi bägin olalleen ja marssi suoraa päätä rangelle.
Lähde: Golfliiton tiedote
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Kilpasisko marssi Silja Kososen luokse – latasi harvinaisen selvän viestin
- Ylen toimittajan kysymys oli liikaa Alisa Vainiolle – reaktio kertoo kaiken
- Täysi stoppi – Elina Lampela päätyi rajuun ratkaisuun
- Ampumahiihtoparille perheenlisäystä – Kaisa Mäkäräinenkin reagoi
- Suomen keihästähti alkoi heti aukomaan päätä kilpakumppaneilleen Japanissa
- Se loppui lyhyeen – IL:ssä paljastettiin, miten Lotta Harala jätettiin
- Toisen lajin tähti haastoi Robert Heleniuksen – leikki loppui lyhyeen
- Laura Arffman meni salille Japanissa – yksityiskohta naisen ulkonäössä sai paikalliset reagoimaan heti
- Suomen ampumahiihtotähdeltä musertava päivitys – lääkärikäynti sai synkän käänteen
- IS: Krista Tervon tyly käyttäytyminen Japanissa ällistyttää
- Se loppui lyhyeen – IL:ssä paljastettiin, miten Lotta Harala jätettiin
- Toisen lajin tähti haastoi Robert Heleniuksen – leikki loppui lyhyeen
- Suomen keihästähti alkoi heti aukomaan päätä kilpakumppaneilleen Japanissa
- IS: Krista Tervon tyly käyttäytyminen Japanissa ällistyttää
- Ero tuli: Seivästähti vahvisti ikävän tiedon MM-kisojen alla
- Suomen ampumahiihtotähdeltä musertava päivitys – lääkärikäynti sai synkän käänteen
- Täysi stoppi – Elina Lampela päätyi rajuun ratkaisuun
- Laura Arffman meni salille Japanissa – yksityiskohta naisen ulkonäössä sai paikalliset reagoimaan heti
- Riitta-Liisa Lassila julkaisi nyt hempeän yhteiskuvan – ”Minä ja hän”
- Ampumahiihtoparille perheenlisäystä – Kaisa Mäkäräinenkin reagoi