MM-kiekkoilija vahvistaa TPS:n salibandyjoukkuetta – debyytti torstaina Turussa
Kuva: Juha Tamminen
TPS saa mielenkiintoisen vahvistuksen naisten Salibandyliigaan, kun Susanna Tapani pukee mustavalkoiset ylleen torstain kotiottelussa Steelersiä vastaan. Tapani tunnetaan HPK:n ja Suomen naisten jääkiekkomaajoukkueen hyökkääjänä ja lajinsa huippuna myös ringetessä.
Myös salibandya useamman vuoden pelannut Tapani, 23, on kuulunut lajissa viimeksi ykkösdivisioonan KaPa-65:n vahvuuteen, ja KaPan ja TPS:n farmiyhteistyön myötä aukeaa nyt pelipaikka pääsarjassa. Tällä kaudella Tapani on taituroinut ykkösdivisioonan kolmessa ottelussaan tehot 2+3=5.
TPS:ssä Susanna Tapani nähdään kakkosketjun vasempana laitahyökkääjänä.
– Odotan vahvaa kamppailupelaamista, cupmestari TPS:n päävalmentaja Matti Kaipio haastaa.
– Hänellä on lupa pelata aktiivisesti, ja hänen viisikkonsa tulee paineistamaan vastustajaa aggressiivisesti.
Tapanin pitkän tähtäimen tavoitteena on Korean olympialaiset. Tämän kauden päätähtäin hänellä ovat kevään naisten jääkiekon MM kisat Pohjois-Amerikassa. MM-turnauksen jälkeen hänet saatetaan jälleen vielä naisten Salibandyliigan pudotuspeleissä.
TPS on naisten Salibandyliigassa neljäntenä tasapisteissä kolmonen SSRA:n kanssa. Turkulaiset ovat voittaneet viimeisimmistä kymmenestä ottelustaan seitsemän.
Lähde: Floorball.fi
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Harri Heliövaaran hurja selviytymistarina – rajut oireet ennen ottelua
- Hilla Niemelä niputti kautensa – lähetti suoran viestin Krista Pärmäkoskelle
- Venla Lehtonen julkaisi kuvia kulissien takaa – raskas kausi jätti jälkensä
- Kaisa Mäkäräinen: yllättävä lajivaltaus!
- Valtteri Bottas sai F1-pomolta rajun uhkauksen – suomalaiselta jäätävä vastaus
- Suomalaisikoni ikuistettiin – Paavo Nurmi nousi kunniaseinälle
- Olympiavoittajan raskas paljastus – isä kuoli yllättäen
- MTV: Mustafe Muuse avautuu suoraan dopingista – ”eivät ole puhtaat jauhot pussissa”
- Uusi hiihdon superpari? – yhteinen romanttinen lomavideo leviää
- F1-legenda vaihtoi ratin lenkkareihin – hurja aika maratonilla
- Jättiyllätys – Nooralotta Neziri miettii totaalista lajinvaihtoa!
- Uusi hiihdon superpari? – yhteinen romanttinen lomavideo leviää
- MTV: Mustafe Muuse avautuu suoraan dopingista – ”eivät ole puhtaat jauhot pussissa”
- F1-legenda vaihtoi ratin lenkkareihin – hurja aika maratonilla
- Hyvästien paikka – Joni Mäki päätyi rajuun ratkaisuun
- Maavaihdos kohahduttaa – superlupaus jättää Norjan ja siirtyy edustamaan Ruotsia
- Kaisa Mäkäräinen: yllättävä lajivaltaus!
- Alppihiihdon rahalista julki – yksi nimi täysin omassa luokassaan
- Verinen maratondraama – Alisa Vainion kilpasiskon jalka repesi kesken kisan
- Täydellinen venyminen paineen alla – Harri Heliövaara ja Henry Patten jatkoon