Venäjän kohuttu dopingilmiantaja: ”Minulla ei ollut rahaa hyvään juristiin”
Kuva: Getty Images
Venäjän kohuttu dopingilmiantaja Aleksandr Hjutte ei kadu tippaakaan, että lähti tekemään IAAF:n kanssa yhteistyötä käräyttämällä oman valmentajansa ja kertomalla oman versionsa tapahtumista (lue lisää).
Hjutten toiveena oli, että viimeistään CAS (Urheilun kansainvälinen vetoomustuomioistuin) lyhentäisi miehen neljän vuoden dopingpannaa. Lopputulos oli kuitenkin se, että CAS jätti voimaan neljän vuoden kakun, mikä tarkoitti myös Hjutten uran päättymistä.
– En ole pettynyt CASin päätöksestä, koska tiesin kirkkaasti saavani maksimaalisen rangaistuksen. Valitettavasti minulla ei ollut rahaa hyvään juristiin, joka olisi puolustanut minua, Hjutte sanoo Sport-Expressille.
Hjutte kiistää suurimman osan venäläislehdistössä olleista tiedoista, joiden mukaan Hjuttella olisi ollut vaatimuksia ilmiantajan roolissaan. Venäläislehdistön mukaan Hjutte esimerkiksi vaati lyhyempää rangaistusta.
Hjutte myöntää tehneensä yhteistyötä IAAF:n kanssa, mutta hänen mukaansa Venäjän yleisurheiluliitto oli täysin tietoinen tästä.
– Mitään en kadu. Oli mielestäni oikein, etten salannut mitään, vaikka urani päättyikin.
Dopinguutisia kootusti lisää täältä.
LUE MYÖS:
- Berliinin maratonilla liikkuu hurjasti rahaa – Alisa Vainion kohdalla yksi asia on toisin
- Nooralotta Neziriltä odotettu paluu – ”Olen taas aitajuoksija”
- Jokerit vajosi Espoossa syvemmälle – nyt leijuu iso kysymys Tomek Valtosen yllä
- Suomalaispainijalta karu ratkaisu – ei lähde MM-kisoihin
- Nyt saa juhlia! Suomelle lentopallon EM-pronssia
- VilleGalle haastaa itsensä Berliinissä – rinnalle lähtee tuttu kiekkomies
- Ranska löysi Suomen heikon kohdan – tähtipelaaja paljasti taktiikan
- Santeri Välimaa avasi Suomen romahdusta – nosti esiin yhden ison eron
- Lentopallon EM-kisat 2026: Suomi, ottelut, tulokset, tv
- Ranska oli lentopallomiehille liikaa – kisat jatkuvat heti huomenna
- Sijoituskästi: Samppa Lajunen avasi vihdoin suunsa – tästä syystä ura loppui jo 24-vuotiaana
- Jokerit vajosi Espoossa syvemmälle – nyt leijuu iso kysymys Tomek Valtosen yllä
- 25 vuoden odotus päättyi – Pihla Kaivo-oja saavutti EM-hopeaa
- Nyt saa juhlia! Suomelle lentopallon EM-pronssia
- Yle: Rukan maailmancupia varjostaa raju riita
- Suomalaispainijalta karu ratkaisu – ei lähde MM-kisoihin
- Krista Pärmäkosken unelmakoti tuli myyntiin – järvimaisema ja poreallas
- Venäläishiihtäjältä hyytävä paljastus – välit Aleksandr Bolshunoviin ovat jäiset
- VilleGalle haastaa itsensä Berliinissä – rinnalle lähtee tuttu kiekkomies
- Alisa Vainio latasi kovan tavoitteen – luottaa kehoonsa Berliinissä