Entinen maratonin ME-mies: ”Otan ME:n takaisin – se on urani päätavoite”
Kuva: Getty Images
Kolminkertainen Lontoon maratonin voittaja ja entinen ME-mies Kenian Wilson Kipsang uskoo nappaavansa maailmanennätyksen uudelleen nimiinsä. Kipsang juoksi Berliinissä 2013 silloisen ME-ajan 2.03.23.
Kipsang yritti ottaa Dennis Kimetton nimissä olevaa ME:tä 2.02.57 takaisin itselleen viime vuonna Berliinissä, mutta epäonnistui. Hän juoksi ennätyksensä 2.03.13, mutta hävisi Etiopian Kenenisa Bekelelle kymmenen sekuntia.
Nyt Kipsangin ensisijainen tavoite on päästä edustamaan Keniaa Lontoon MM-kilpailuihin, mutta ME on silti vahvasti mielessä.
– Juoksin helmikuussa Tokiossa 2.03,58, se oli kova kilpailu. Nyt fokukseni on Lontoon MM-kilpailuissa, jos tulen sinne valituksi, Kipsang sanoo kenialaiselle The Starille.
– Jos en tule valituksi, yritän rikkoa maailmanennätyksen syyskuussa Berliinissä.
Tokion tulos oli nopein koskaan Japanissa juostu maraton, eikä se syntynyt lainkaan optimioloissa.
– Se oli raskas kilpailu, sää oli kylmä ja tuuli kovaa. Kunhan keli on ihanteellinen, uskon pääseväni maailmanennätyksen alle. Se on täysin saavutettavissa ja on urani päätavoite. En ole vielä juossut parasta kilpailuani, Kipsang sanoo.
Nyt 35-vuotias Kipsang oli Lontoon olympiamaratonilla 2012 pronssilla.
LUE MYÖS:
- Robert Helenius avasi suunsa – teki selväksi asioita Suomesta
- Johannes Kläbon tyly käytös Suomessa nousi nyt tapetille – ”Lapsellista”
- Silja Kosonen teki poikkeuksellisen ratkaisun – sitten tuli painava puheenvuoro
- Iivo Niskanen tuli maaliin – Ylen asiantuntija sanoi saman tien ääneen lohduttoman totuuden
- Paljastus: Krista Pärmäkoskelta tylyä toimintaa kulisseissa
- Aino-Kaisa Saarinen antoi palaa Ylellä – musertava arvio Suomen hiihtotähdistä
- Hiihtotähti Frida Karlsson joutui raivon kohteeksi
- Kilpasisko ällistyi Suvi Minkkisen touhusta – ei ollut uskoa silmiään
- Ylen asiantuntija: Iivo Niskasen on tehtävä shokkiratkaisu
- Nyt alkoi tapahtua: Lotta Haralalta tilannepäivitys
- Eronnut hiihtolegenda Riitta-Liisa Lassila löysi onnen
- Suvi Minkkinen voitti – Dorothea Wierer lausui karut sanat
- Ylen asiantuntija: Iivo Niskasen on tehtävä shokkiratkaisu
- Nyt alkoi tapahtua: Lotta Haralalta tilannepäivitys
- Hiihtotähti Frida Karlsson joutui raivon kohteeksi
- Sonja Leinamo kertoi koko totuuden tilanteestaan
- Paljastus: Krista Pärmäkoskelta tylyä toimintaa kulisseissa
- Salailu päättyi – koko totuus Reetta Hurskeesta paljastui nyt
- Iivo Niskanen tuli maaliin – Ylen asiantuntija sanoi saman tien ääneen lohduttoman totuuden
- Aino-Kaisa Saarinen antoi palaa Ylellä – musertava arvio Suomen hiihtotähdistä