Miki Jauhiaisen hieno tulokaskausi Yhdysvaltojen yliopistosarjassa päättyi pettymykseen, kun Ohio State voitti kotiyleisönsä riemuksi NCAA:n loppuottelussa Brigham Young Universityn 3-0 (25-19, 25-20, 25-22).

Jauhiainen teki suomalaista lentishistoriaa, sillä hän on kautta aikojen ensimmäinen suomalainen miespelaaja yliopistosarjan loppuottelussa. BYU:n nousujohteinen esitys loppuottelussa ei kuitenkaan kantanut mestaruuteen saakka. Samat joukkueet kohtasivat finaalissa myös vuosi sitten, myös tuolloin Ohio oli BYU:ta vahvempi.

– Vastustaja syötti koko illan niin kovaa, ettemme päässeet hyökkäämään niin kuin halusimme. Viimeisessä erässä päästiin lähelle, mutta tiukoissa paikoissa taisi hiipiä mieleen, kuinka viime vuonna hävittiin sama matsi, Jauhiainen kertoi.

Miki Jauhiainen on mukana myös maajoukkueryhmässä, josta valitaan pelaajat sekä toukokuun lopun MM-karsintoihin että kesäkuun Maailmanliigaan.

– Tappio harmittaa, mutta ei tässä auta muu kuin kääntää katse kesää kohti, keskipelaaja totesi.

Lähde: Lentopalloliitto