Roope Kakolla väkevä startti Portugalissa – ”Peli hyvin hallussa”
Roope Kakko on ensimmäisen päivän jälkeen tuloksellaan 70 (-3) sijaluvulla 18:s Morgado Golf & Country Clubilla Portimaossa.
Kisaa johtava Matt Wallace 63 (-10) on yhdessä Sebastian Heiselen (-9) kanssa karkumatkalla, kolmatta sijaa jakavien tulos on kuusi alle parin.
Avauskierros jäi kaikilta iltapäivän pelaajilta sateen ja ukkosen johdosta kesken, joten tuloslista elää perjantaina aamupäivällä.
– Peli oli hyvin hallussa. Parempaankin oli kaikki eväät, etenkin tyynessä kelissä pelaamani kierroksen alkupuoli jätti jossittelun varaa. Tästä on kuitenkin hyvä jatkaa kärjen jahtaamista. Napsu lisää määrätietoisuutta pitää vielä saada, Kakko tuumi aamukierroksensa jälkeen.
Tapio Pulkkanen ehti pelata vain kolme reikää ja oli kierrostaan yhden yli.
Portugal Open on Kakon ensimmäinen ET:n kisa kuluvalla kaudella. Hän saa toisen mahdollisuutensa heti seuraavalla viikolla Sisiliassa.
Edelliskaudella voittajakategorialla 24 lyöntipelikisaa päätourilla kiertäneen Kakon paras sijoitus oli vaatimattomasti 29:s. Kesällä 2015 hän voitti Madeiralla pelatun ET:n kisan oli lisäksi kerran viides sekä 11:s yhteensä yhdeksässä kisassa.
Perjantaina Kakko joutuu odottamaan starttiaan myöhään iltapäivään torstain viivästysten vuoksi. Lähes varmaa on se, että hän saa toisen kierroksensa pelattua loppuun vasta lauantaina.
Lähde: Kakon tiedote
- Levin maailmancup 2026: Ohjelma, aikataulu, tv-lähetykset ja tulokset
- Mari Eder teki komean paluun kilpakentille – heti palkintopallille
- Kalervo Kummolalta jyrkkä viesti Venäjä-kohusta – ”Täysin varma”
- Oloksen Tykkikisat 2026: TV, Ohjelma, Lähtölista ja Tulokset
- Joonas Jokela hurjassa iskussa – Romaniassa puhutaan jo historiallisesta tähdestä
- IS: Kalle Rovanperä palaa rallin MM-sarjaan – mestaruudesta on turha haaveilla?
- Urheilucast: Jori Lehterän pöydällä rahakkaat tarjoukset – sitten esiin nousi Jokerit!
- Jasmi Joensuu puuttui maajoukkueen leiriltä – nyt tuli päivitys
- Niilo Moilanen paljasti seuraavan siirtonsa – kolmen viikon urakka takana
- Reetta Hurske laukoi suorat sanat valittajille
- Ylen lähetyksessä hämmästeltiin hiihtoseurojen tilannetta – ”mitä on tapahtunut?”
- Jasmi Joensuu puuttui maajoukkueen leiriltä – nyt tuli päivitys
- Urheilucast: Jori Lehterän pöydällä rahakkaat tarjoukset – sitten esiin nousi Jokerit!
- Mari Eder teki komean paluun kilpakentille – heti palkintopallille
- Reetta Hurske laukoi suorat sanat valittajille
- Suomen hiihtomaajoukkueessa iso muutos – ”Ei ole selkeyttä”
- Niilo Moilanen paljasti seuraavan siirtonsa – kolmen viikon urakka takana
- Joonas Jokela hurjassa iskussa – Romaniassa puhutaan jo historiallisesta tähdestä
- Krista Rikan kausi sai ikävän käänteen – nyt tuli odotettu uutinen
- IS: Kalle Rovanperä palaa rallin MM-sarjaan – mestaruudesta on turha haaveilla?