Andy Murray luottavaisena Wimbledoniin, shokkitappiostaan huolimatta

Tenniksen maailmanlistan ykkössijoitettu Andy Murray hävisi yllättäen Aegonin mestaruusturnauksessa Queensissa 90. sijoitetulle Jordan Thompsonille. Murray hävisi turnauksen avausottelunsa luvuin 6-7, 2-6.
Ailahtelevaa tennistä koko tämän vuoden pelannut Murray näytti saavan pelinsä jälleen uomiin Ranskan avoimissa. Murray selvitti tiensä turnauksen välieriin, häviten lopulta Stan Wawrinkalle.
Britti ei vetänyt hälyttäviä johtopäätöksiä yllättävästä tappiostaan Queensissa.
– Häviäminen ensimmäisellä kierroksella Queensissa ei tarkoita sitä, ettenkö voisi onnistua Wimbledonissa. Minun on vain tehtävä kovasti töitä pelini kanssa.
Murray ei halunnut selitellä yllättävää tappiotaan.
– Ruoho on erilainen alusta kuin massa, totuttelu voi viedä oman aikansa. Minulla oli kuitenkin rutkasti aikaa valmistautua turnaukseen, joten en voi piiloutua selitysten taakse.
Maailmanlistan ykkössijoitettu antoi myös tunnustusta australialaiselle Thompsonille.
– Hän syötti todella hyvin. En pystynyt palauttamaan tarpeeksi hyvin hänen syöttöjään. Lisäksi, liikkumiseni ruoholla täytyy olla parempaa, jos haluan taistella voitosta.
– Minun pitää mennä takaisin harjoituskentälle.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Yleisurheilijan ”liian niukka asu” suututti – nainen antoi palaa
- Suvi Minkkinen saapui juhliin melkoisessa lookissa – ”Vau”
- Surkeasti kauden aloittanut Ella Junnila puhui suunsa puhtaaksi
- Kerttu Niskasen ja valmentajamiehen haave toteutui vihdoin
- Hiihtotähti lähti yllättäen maajoukkueesta – nyt puhuvat pomot
- Tero Pitkämäki jätti Oliver Helanderin valmentamisen – nyt selviää melkoisia faktoja legendasta
- Jasmi Joensuu toisti uhkauksensa Ylellä – ”Se on lopulta minun päätökseni”
- Tästä harva puhuu – Nooralotta Neziri kertoi nyt koko karun totuuden
- Taisi olla villit pirskeet – Suomen moukarinainen kuvattiin juhlatunnelmissa
- Suomalainen yleisurheilunainen sai Daniel Ståhlin villiintymään
- Riitta-Liisa Roponen astui nyt esiin – paljasti ikävän totuuden eroonsa liittyen
- TS: Kerttu Niskanen rajujen syytösten kohteena
- Tero Pitkämäki jätti Oliver Helanderin valmentamisen – nyt selviää melkoisia faktoja legendasta
- Suomalainen yleisurheilunainen sai Daniel Ståhlin villiintymään
- Mieletön kehitysloikka – Armand Duplantisin Johanna-sisko kääntää nyt päitä
- Suvi Minkkinen saapui juhliin melkoisessa lookissa – ”Vau”
- Surkeasti kauden aloittanut Ella Junnila puhui suunsa puhtaaksi
- Kaisa Mäkäräiseltä selvää puhetta lapsista
- Jasmi Joensuu toisti uhkauksensa Ylellä – ”Se on lopulta minun päätökseni”
- Tästä harva puhuu – Nooralotta Neziri kertoi nyt koko karun totuuden