FBI tutkii yleisurheilun MM-kisojen myöntämistä USA:lle 2021 – ratkaisiko raha kisaisännän?
Kuva: Getty Images
FBI tutkii yleisurheilun MM-kilpailujen myöntämistä Yhdysvaltain Oregonille vuodeksi 2021.
IAAF myönsi kisat Oregoniin 2015 ilman kunnon hakuprosessia, vaikka esimerkiksi Göteborg oli kiinnostunut kilpailujen järjestämisestä. Päätöksen teki käytännössä tuolloinen liiton puheenjohtaja Lamine Diack (kuvassa), joka on parhaillaan kotiarestissa Ranskassa kovien korruptiosyytteiden vuoksi.
Myös Ranskan viranomaiset tutkivat asiaa.
BBC:n mukaan IAAF:n nykyinen puheenjohtaja Sebastian Coe olisi neuvotellut urheiluvälinejätti Niken edustajien kanssa kilpailujen myöntämisestä ja lobannut Diackille Oregonin valintaa. Nike on rahoittanut voimakkaasti Oregonin urheilupaikkarakentamista.
Samaan aikaan Coesta tehtiin Niken lähettiläs 120 000 euron vuosikorvauksella. Coe kiistää lobanneensa kisoja Oregonille millään tavalla. Hän kuitenkin luopui Niken lähettiläänä toimimisesta.
Göteborgin hakua johtanut Björn Eriksson kutsui Oregonin valintaa rankaksi väärinkäytökseksi reilulle pelille.
– IAAF ei ole saanut minkäänlaista ilmoitusta asiaa koskien FBI:lta tai muiltakaan viranomaisilta. Olemme tarvittaessa halukkaita auttamaan kaikkia viranomaistahoja mahdollisissa tutkimuksissa, kuten olemme jo tehneet ranskalaisten kanssa. Ryhdymme tarvittaviin toimiin, mikäli 2021 hakuprosessista paljastuu mitään väärää, IAAF tiedotti.
LUE MYÖS:
- Ranska löysi Suomen heikon kohdan – tähtipelaaja paljasti taktiikan
- Santeri Välimaa avasi Suomen romahdusta – nosti esiin yhden ison eron
- Lentopallon EM-kisat 2026: Suomi, ottelut, tulokset, tv
- Ranska oli lentopallomiehille liikaa – kisat jatkuvat heti huomenna
- Suomalaispuolustaja hyökkäsi vastustajan kimppuun – NHL mätkäisi sakot
- Suomalaisaiturin kesä meni pahasti penkin alle – kertoo nyt tilanteestaan
- 25 vuoden odotus päättyi – Pihla Kaivo-oja saavutti EM-hopeaa
- Venäläishiihtäjältä hyytävä paljastus – välit Aleksandr Bolshunoviin ovat jäiset
- Veljekset kohtaa Ranskan – Tuomas Sammelvuo kertoo Ylelle, mikä Suomen pelissä vakuuttaa
- Alisa Vainio latasi kovan tavoitteen – luottaa kehoonsa Berliinissä
- Suomalaisaiturin kesä meni pahasti penkin alle – kertoo nyt tilanteestaan
- Ranska oli lentopallomiehille liikaa – kisat jatkuvat heti huomenna
- 25 vuoden odotus päättyi – Pihla Kaivo-oja saavutti EM-hopeaa
- Sijoituskästi: Samppa Lajunen avasi vihdoin suunsa – tästä syystä ura loppui jo 24-vuotiaana
- Krista Pärmäkosken unelmakoti tuli myyntiin – järvimaisema ja poreallas
- Veljekset kohtaa Ranskan – Tuomas Sammelvuo kertoo Ylelle, mikä Suomen pelissä vakuuttaa
- Emma Tainion kausi päättyi karuun paljastukseen – edessä iso muutos
- Sijoituskästi: Samppa Lajunen palkkasi henkivartijat – 45 miljoonaa katosi kuin tuhka tuuleen
- Yle: Rukan maailmancupia varjostaa raju riita
- Venäläishiihtäjältä hyytävä paljastus – välit Aleksandr Bolshunoviin ovat jäiset