Raju ennuste jäi jopa alakanttiin – hiihdon MM-kisoista järisyttävät tappiot!
Kuva: Getty Images
Lahdessa pidetyt pohjoismaisten hiihtolajien MM-kisat tuottivat hurjasti tappiosta.
Hiihtoliitto tiedottaa taloudellisen tuloksen jäävän peräti 1,6 miljoonaa euroa pakkasen puolelle.
– Suunnitelmat taloushaasteesta selviämiseksi on tehty niin lyhyellä kuin pitkälläkin aikajänteellä. Ensisijaisesti olemme turvanneet urheilutoimintojemme jatkumon. Joukkueemme ovat erittäin potentiaalisia olympiamenestyjiä ensi kaudella. Pitkällä tähtäimellä talouttamme turvaavat sekä kymmenvuotinen mediasopimus, vahvat maailmancuptapahtumamme sekä kehittyvä kumppaniverkosto, Hiihtoliiton toiminnanjohtaja Mika Kulmala sanoo tiedotteessa.
Hiihtoliiton tiedotteen mukaan henkilöstön kanssa käytyjen yt-neuvottelujen tuloksena Hiihtoliitto lomauttaa henkilöstöä, mutta ketään ei irtisanota.
Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että kisoista olisi tulossa tappiota 1,3-1,5 miljoonaa euroa, mutta povaus oli alakanttiin. Lisäksi Ilta-Sanomat raportoi Hiihtoliiton anoneen Opetus- ja kulttuuriministeriöltä erityisavustusta tappioiden peittämiseksi.
LUE MYÖS:
- Jokerit vajosi Espoossa syvemmälle – nyt leijuu iso kysymys Tomek Valtosen yllä
- Suomalaispainijalta karu ratkaisu – ei lähde MM-kisoihin
- Nyt saa juhlia! Suomelle lentopallon EM-pronssia
- VilleGalle haastaa itsensä Berliinissä – rinnalle lähtee tuttu kiekkomies
- Ranska löysi Suomen heikon kohdan – tähtipelaaja paljasti taktiikan
- Santeri Välimaa avasi Suomen romahdusta – nosti esiin yhden ison eron
- Lentopallon EM-kisat 2026: Suomi, ottelut, tulokset, tv
- Ranska oli lentopallomiehille liikaa – kisat jatkuvat heti huomenna
- Suomalaispuolustaja hyökkäsi vastustajan kimppuun – NHL mätkäisi sakot
- Suomalaisaiturin kesä meni pahasti penkin alle – kertoo nyt tilanteestaan
- Santeri Välimaa avasi Suomen romahdusta – nosti esiin yhden ison eron
- Ranska löysi Suomen heikon kohdan – tähtipelaaja paljasti taktiikan
- Suomalaisaiturin kesä meni pahasti penkin alle – kertoo nyt tilanteestaan
- Ranska oli lentopallomiehille liikaa – kisat jatkuvat heti huomenna
- Krista Pärmäkosken unelmakoti tuli myyntiin – järvimaisema ja poreallas
- Sijoituskästi: Samppa Lajunen avasi vihdoin suunsa – tästä syystä ura loppui jo 24-vuotiaana
- 25 vuoden odotus päättyi – Pihla Kaivo-oja saavutti EM-hopeaa
- Alisa Vainio latasi kovan tavoitteen – luottaa kehoonsa Berliinissä
- Suomalaispuolustaja hyökkäsi vastustajan kimppuun – NHL mätkäisi sakot
- Venäläishiihtäjältä hyytävä paljastus – välit Aleksandr Bolshunoviin ovat jäiset