Suomalaisella EM-kultamitalistilla dramaattinen finaali – pyörtyi ennen suoritustaan
Suomalainen bikini fitness -kilpailija Henna Peltonen voitti juhannusviikonloppuna lajinsa EM-kultaa Italiassa pidetyssä kilpailussa.
Voitostaan onnellinen Peltonen on avannut tuntojaan tuoreimmassa blogijulkaisussaan.
– On ollut loukkaantumisia, niin onnistumisia kuin epäonnistumisia sekä myös pettymyksiä. Niistä on kuitenkin aina noustu ja opittu ja töitä on tehty aina vain entistä kovempaa.
– Nämä olivat jo viidennet ja kuudennet bikini fitness kisani vuosien aikana. Kisadieetin voi tehdä hyvin monellakin eri tapaa ja onkin ollut todella opettavaista huomata mikä tapa on itselle se sopivin.
Peltosen mukaan, Italian paahtava helle teki tämän vuotisista EM-kilpailuista todella tuskaiset.
– Sorassa oli koko ajan yli +35’c lämmintä ja kisahalli oli todellakin kuin sauna! Ei ilmastointia eikä kisavärin vuoksi ollut mitään mahdollisuutta pitkän päivän aikana viilentää itseään edes kylmällä vedellä.
– Kaikkien nesteiden juominen lopetetaan kilpailua edeltävänä päivänä, eikä ennen lavalle menoa saa juoda nestettä ollenkaan. Pääsin itse pois lavalta vasta ilta kahdeksan jälkeen, eli olin juomatta nestettä yli 27h.
– Pääsin itse pois lavalta vasta ilta kahdeksan jälkeen, eli olin juomatta nestettä yli 27h. Voin kertoa, että siinä kuumuudessa se todellakin tuntui ja nestehukan ja lämpötilan vuoksi myös pyörryin ennen lavalle menoa.
Lue Henna Peltosen koko blogijulkaisu tästä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 60 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta peliin Reactoonz 100!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Selityksiä? – Johannes Lamparter paljasti, miksi ei pystynyt vastaamaan Herolan kiriin
- Falunin kisaviikonloppu alkaa kohun keskellä – venäläiset takaisin lähtöviivalla
- Wilma Murto avasi suunsa – lähes kahden vuoden jälkeen kaikki on toisin
- Draamaa, boikottiuhka ja kirivoitto – Falun jätti jäljen Pärmäkosken uraan
- Nyt tipahti Alisa Vainiosta kova arvio IS:llä
- Mitä ihmettä taitoluistelijan selästä löytyi? – Mediassa alkoi kova mylläkkä tästä kuvasta
- Nyt tuli vahvistettu tieto Elina Lampelasta – huolestuttava arvio piti paikkansa
- Huippulupaus sivuun Espoosta – kantapäävaiva katkaisi kauden
- Sinkkuvuodet ohi! Ylen toimittaja löysi uuden kullan: ”Jäi olympialaisista käteen”
- Kulmin kisasta farssi – hylkäyssuma ravisteli huippumaita
- Pitkä maajoukkueura päättyy – koskettava viesti faneille
- Taas yksi huippunimi ulkona Falunin sprintistä – sairastelu runtelee tähtikattausta
- Historiallista! Ilkka Herola voitti maailmancupissa – tienasi muhkean palkintopotin
- Nyt jysähti – Johannes Kläbo vaihtaa lajia?
- Nyt tuli suoraa puhetta – Iivo Niskasen tulevaisuudesta kova väite
- Elian Lehdon tilasta uutta tietoa
- Olli Hiidensalo sykähdytti olympialaisissa – koskettava päivitys kotiinpaluusta sulatti fanit
- Kulmin kisasta farssi – hylkäyssuma ravisteli huippumaita
- Olympiakulta ja miljoonavilautus – Jutta Leerdamin kisa-asu myydään nyt huutokaupassa
- Nyt jysähti – Kerttu Niskanen ja Johanna Matintalo ulos!