Futsal-liigan kestomenestyjälle kaksi tärkeää jatkosopimusta
Futsal-liigan finaaleissa keväällä kitkerän tappion Sievi Futsalille kärsinyt jyväskyläläinen Kampuksen Dynamo on tehnyt kaksi merkittävää jatkosopimusta.
Joukkueen monivuotiset avainpelaajat, veljekset Mikko ja Jukka Kytölä jatkavat KaDy-paidassa myös tulevalla kaudella.
Italialaisseuroissa ammattilaisina pelanneen futsalista-fratellin jatkosuunnitelmien julkistaminen on nelinkertaisen SM-hopeamitalistin kannalta elintärkeää. Kiinnostusta veljeksiä kohtaan kun riittää ulkomaita myöten.
– Isoin yksittäinen syy KaDyyn jäämiselle oli, että saimme ulkopuolisen pätevän ammattilaisvalmentajan (Vasko Vujović). Haluan ehdottomasti keskittyä itse vielä pelaamiseen sekä treenaamiseen ja kehittyä edelleen, veljeksistä vanhempi, Mikko sanoo seuran tiedotteessa.
Mikko Kytölä toimi viime kaudella KaDyn pelaaja-valmentajana, mutta tällä kaudella mies pääsee siis keskittymään täysipainoisesti pelaamiseen.
– Seuran tavoitetta ei ole virallisesti julkistettu, mutta uskoisin, että jokainen, joka on seuran toiminnassa ollut viime vuosina mukana, haluaa sen kirkkaimman palkinnon keväällä. Se on erittäin kovan työn takana ja vaatii monien asioiden osumista kohdalleen, Jukka Kytölä puolestaan puntaroi.
Lähde: Kampuksen Dynamon tiedote.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 60 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta peliin Reactoonz 100!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Emma Tainion kuvassa huomio kiinnittyi yhteen asiaan – ”Motivoi tätäkin urheilijaa”
- Nyt ei lupaa hyvää – Sami Jauhojärveltä synkkä tieto Jasmi Joensuusta Viaplayn tv-lähetyksessä
- Ruotsalaiset kikkailivat oudosti – tästä ei kerrottu muille
- Selityksiä? – Johannes Lamparter paljasti, miksi ei pystynyt vastaamaan Herolan kiriin
- Falunin kisaviikonloppu alkaa kohun keskellä – venäläiset takaisin lähtöviivalla
- Wilma Murto avasi suunsa – lähes kahden vuoden jälkeen kaikki on toisin
- Draamaa, boikottiuhka ja kirivoitto – Falun jätti jäljen Pärmäkosken uraan
- Nyt tipahti Alisa Vainiosta kova arvio IS:llä
- Mitä ihmettä taitoluistelijan selästä löytyi? – Mediassa alkoi kova mylläkkä tästä kuvasta
- Nyt tuli vahvistettu tieto Elina Lampelasta – huolestuttava arvio piti paikkansa
- Taas yksi huippunimi ulkona Falunin sprintistä – sairastelu runtelee tähtikattausta
- Pitkä maajoukkueura päättyy – koskettava viesti faneille
- Nyt jysähti – Johannes Kläbo vaihtaa lajia?
- Nyt tuli suoraa puhetta – Iivo Niskasen tulevaisuudesta kova väite
- Historiallista! Ilkka Herola voitti maailmancupissa – tienasi muhkean palkintopotin
- Draamaa, boikottiuhka ja kirivoitto – Falun jätti jäljen Pärmäkosken uraan
- Kulmin kisasta farssi – hylkäyssuma ravisteli huippumaita
- Nyt tuli shokkitieto: Mitalit ja tulokset uusiksi – Supertähti kieltäytyi dopingtestistä
- Huippulupaus sivuun Espoosta – kantapäävaiva katkaisi kauden
- Elian Lehdon tilasta uutta tietoa