Therese Johaugin taloudellinen tilanne aiheuttaa närää – IS: tähti joutui suomalaisirvailun kohteeksi

Kuten SuomiUrheilu tänään aiemmin kirjoitti, ei dopingista kärynnyt norjalainen hiihtotähti Therese Johaug ole ajautunut sen kummemmin taloudellisiin ongelmiin pannasta huolimatta.
Pikemminkin norjalaisen taloudellinen arvo on nousussa, lisäksi sponsoririntamalla on tapahtunut jopa positiivisia muutoksia. Tämä ihmetyttää Suomen tunnetuimpiin urheilujuristeihin kuuluvaa ja urheilun korkeimman vetoomuselimen CAS:n välimiestä Olli Raustetta.
– Kun Suomessa urheilija jää kiinni dopingin käytöstä, hän menettää kaiken sekä urheilullisesti että taloudellisesti, Helsingissä Pohjoismaiseen urheiluoikeuden seminaariin osallistunut Rauste oli ensiksi huomauttanut Ilta-Sanomien mukaan.
– Norjassa taas näyttää siltä, että Therese Johaugin taloudellinen arvo on nousussa, sponsoreita ei näytä lähteneen ja uusiakin näyttäisi tulevan. Oikeudenkäyntikulutkin maksetaan. Ei voi kuin todeta, että kansakunnilla on eronsa.
Vaikka Johaug ei taloudelliseen ahdinkoon ole ajautunut, kokee hän kovia urheilullisella puolella. Norjalaiselta jäävät väliin ensi talven maailmancup ja Pyeongchangin talviolympialaiset, sillä hänen kilpailukielto päättyy vasta keväällä 2018.
Ilta-Sanomien jutun voit lukea kokonaisuudessaan täältä.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Koko totuus Wilma Murron tapauksesta paljastui – pomo vaikeni Ylellä
- Suomalainen naisjuoksija kaupittelee maksullista sisältöä itsestään – tällaisia julkaisuja voi ostaa
- Paljastus: Reetta Hurskeen henkilökohtaisessa elämässä iso muutos
- Kaisa Mäkäräiseltä uusi aluevaltaus – jälki olikin sitten rumaa
- Avussa lauottiin suoraa tekstiä Wilma Murrosta ja hänen ”siviilielämästään”
- Senni Salminen puhui Ylelle suhteestaan tämän miehen kanssa
- Silja Kosonen katsoi Ylen jutun itsestään – lausui saman tien suorat sanat: ”Huh huh”
- Voi ei: Suomen olympiasensaatiosta saatiin shokkiuutinen
- Maailman toiseksi paras – nyt jysähti hurja suomalainen yleisurheilutulos
- Suomen hiihtonaisilta uusi aluevaltaus – Krista Pärmäkoskelta raju temppu
- Kaisa Mäkäräiseltä uusi aluevaltaus – jälki olikin sitten rumaa
- Paljastus: Reetta Hurskeen henkilökohtaisessa elämässä iso muutos
- Senni Salminen puhui Ylelle suhteestaan tämän miehen kanssa
- UM: Robert Helenius vahvisti – tämän tunnetun naisen kanssa hän nyt asuu
- Avussa lauottiin suoraa tekstiä Wilma Murrosta ja hänen ”siviilielämästään”
- Maailman toiseksi paras – nyt jysähti hurja suomalainen yleisurheilutulos
- Suomalaisheittäjä voitti yli kymmenellä metrillä – pettyi silti
- Suomalaiselta korkeushyppääjältä hurja tulos – mykistävää ylivoimaa
- Suomalainen naisjuoksija kaupittelee maksullista sisältöä itsestään – tällaisia julkaisuja voi ostaa
- Silja Kosonen katsoi Ylen jutun itsestään – lausui saman tien suorat sanat: ”Huh huh”