Showpainipromootio WWE:n pitkäaikainen tähti Enzo Amore, oikealta nimeltään Eric Arndt on hyllytetty työstään tuoreen rikostutkinnan vuoksi. Arizonan poliisi epäilee viihdetaiteilijan syyllistyneen raiskaukseen viime lokakuussa.

Ilmoituksen väkivallanteosta teki arizonalainen nainen, jonka nimeä ei paljastettu julkisuuteen. Nainen kuitenkin valotti tapahtumia nimimerkin takaa Twitter-tilillään.

– Okei, tästä on kulunut jo sen verran pitkä aika. Olen pelännyt niin paljon kertoa tästä. Jouduin raiskatuksi keskellä viime lokakuuta Enzo Amoren toimesta. Olin mielisairaalassa 45 päivää sen jälkeen. He eivät ole hyviä ihmisiä, nainen avautui.

Raiskaus tapahtui naisen mukaan Arndtin asunnossa Phoenixissa, jossa seurue oli juhlinut yhdessä.

Phoenixin kaupungin poliisi vahvisti medialle, että tutkinta on käynnissä. Virkavallan mukaan esitutkinta on jo suurimmaksi osaksi valmis, ja enää odotellaan laboratoriotestien tuloksia.

WWE vahvisti lyhyessä lausunnossaan hyllyttäneensä viihdetähden. Organisaatio painotti, ettei hyväksy minkäänlaisia seksuaalisia rikoksia ottelijoiltaan ja pitää asiassa nollatoleranssia.