Kaikkien aikojen menestynein olympiaurheilija Phelps myöntää – oli tehdä itsemurhan
Kuva: Getty Images
Kaikkien aikojen menestyneimmäksi olympiaurheilijaksi peräti 23 kultamitalillaan itsensä uinut Michael Phelps on myöntänyt elämänsä uima-altaan ulkopuolella olleen pahimmillaan taistelua masennusta vastaan. Amerikkalaisuimari on nyt myöntänyt olleensa lähellä hyvin surullista kohtaloa.
Chicagossa järjestetyssä mielenterveystapahtumassa puhunut Phelps paljasti vaipuneensa uransa aikana useita kertoja masennukseen. Oireet alkoivat yleensä arvokisojen jälkeen.
BBC:n mukaan Phelps mietti lukuisia kertoja itsemurhaa, ensimmäisen kerran jo 2004 Ateenan kisojen jälkeen. Vaikeinta hänellä oli Lontoon vuoden 2012 kisojen jälkeen, jolloin hän myös oli juuri lopettanut uransa.
Phelps hakeutui tässä vaiheessa ammattiauttajan pakeille.
– Muistan tärisseeni hoitoajanjaksoni alkamispäivänä, sillä olin niin hermostunut edessä olevasta muutoksestani, hän kertoo.
Phelps selätti ongelmansa palaten takaisin vielä Rion olympialaisiin. Sieltä matkaan tarttui vielä viisi kultaa sekä yksi hopea.
– Henkisten ongelmieni selättäminen on tuottanut paljon suuremman tyydytyksen minulle kuin yksikään voittamani arvokisamitali. Olen erittäin iloinen siitä, etten riistänyt henkeä itseltäni, Phelps kiittelee.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Toni Nieminen avasi suunsa mäkihypyn peniskohusta: ”Faktaa minulla ei ole, mutta”
- Norjalaiset raivostuivat: ”Tyhmintä mitä voit tehdä”
- Karmea mahalasku – Remi Lindholm paljasti Seiskalle nyt karun totuuden
- Ilkka Herolan kisat antoivat pahan enteen – ”Kauhulla odotan”
- Jymykäänne: Ruotsin pikajuoksutähti haluaa edustaa Suomea!
- Remi Lindholm sai kohtalotoverin – ruotsalaisen penis jäätyi
- IS: Nyt selvisi, kuka maksaa Jari Saarion pelastuskulut
- Katso: Kalle Rovanperä räväytti formulasarjassa – upea tuplaohitus
- Kaisa Mäkäräiseltä suorat sanat ampumahiihdon kohuun: ”Ei missään nimessä”
- SM-hiihdoissa iso floppi – ”Kuitenkin olympialaisiin lähdössä”
- Jymykäänne: Ruotsin pikajuoksutähti haluaa edustaa Suomea!
- IS: Nyt selvisi, kuka maksaa Jari Saarion pelastuskulut
- Karmea mahalasku – Remi Lindholm paljasti Seiskalle nyt karun totuuden
- IL: Maajoukkuehiihtäjä raivostui – olympianäytöt pysähtyivät Anne Kyllöseen: ”Voi s*atana”
- Voiko tämä pitää paikkaansa? Urheilucast: Liigassa tehtiin historian arvokkain pelaajasopimus
- SM-hiihdoissa iso floppi – ”Kuitenkin olympialaisiin lähdössä”
- Ilkka Herolan kisat antoivat pahan enteen – ”Kauhulla odotan”
- Suomen maajoukkuehiihtäjä hurjana Ylellä – näpäytti ”kotisohvavalmentajia”
- Kaisa Mäkäräiseltä suorat sanat ampumahiihdon kohuun: ”Ei missään nimessä”
- Norjalaiset raivostuivat: ”Tyhmintä mitä voit tehdä”