USA:n varapresidentti meinasi romuttaa lausunnoillaan olympialiikeen komean uroteon
Kuva: Getty Images
Yhdysvaltojen varapresidentti Mike Pence on ollut viime päivät myrskyn silmässä teosta jos toisestakin. Tällä kertaa hänen lausuntonsa meinasivat tehdä keljut kansainväliselle olympiakomitealle.
Uutisoimme aiemmin Pencen ja taitoluistelija Adam Ripponin välille syntyneestä selkkauksesta. Uusimmassa tapauksessa on kyse politiikasta, mutta juuri olympialaisten alla esitettynä se oli aiheuttaa suuren mullistuksen olympialaisille.
USA:n presidenttia Donalt Trumpia olympialaisissa edustava Pence saapui Aasiaan eilen. Hän ehti lausumaan jo Tokiossa sanoja, joissa hän kritisoi voimakkaasti Pohjois-Koreaa luvaten maansa asettavan valtiolle kovimmat ja rankimmat sanktiot kuin vielä kertaakaan tähän mennessä.
Tämä sai Pohjois-Korean takajaloilleen. Maa uhkasi vetäytyvänsä juuri käynnistyvistä Etelä-Korean talviolympialaisista. Kyseessä olisi suuri tappio kisoille, sillä Koreat ovat tiiviissä yhteistyössä kisojen aikana. Jääkiekon naisten sekamaajoukkueen lisäksi maat aikovat myös marssia avajaisissa yhdessä. Tätä on pidetty yleisesti osoituksena olympialiikkeen ja -aatteen voimasta tuoda rauhaa maailmaan.
Pohjois-Korea saatiin lepyteltyä kisaisäntien ja olympiakomitean toimesta, mutta pelkona on tulenaran tilanteen leimahtaminen uudelleen liekkeihin, mikäli USA:n hallinto antaa vastaavia kommentteja.
Lähde: indethehames.biz
LUE MYÖS:
- Jokereissa pakka uusiksi – Tomek Valtonen pudotti kolme uutta hankintaa
- Ennätyskausi jätti hampaankoloon – Emilia Karell kertoo nyt miksi
- Urheilucast: Jori Lehterälle viritellään siirtoa Liigan jättiseuraan – ”Aina saa olla aktiivinen”
- Lotta Kemppinen yllätti treenivideollaan – julkaisu räjähti suosioon
- Norjalainen juoksutähti kuoli järkyttävässä onnettomuudessa
- Norjan hiihdossa kuohuu taas – huippuhiihtäjältä raju syytös valmentajan toiminnasta
- Oho! Esko Eerikäinen hyppää häkkiin – tässä vastustaja
- Ella Junnilan elämässä suuri käänne – julkaisi kuvat hääpäivästään
- Suomeen MM-pronssia! – lämpötila kohosi jopa 37 asteeseen
- Suomi nousi vaikeuksien kautta voittoon – Severi Savonsalmi laukoi suorat sanat
- Suomeen MM-pronssia! – lämpötila kohosi jopa 37 asteeseen
- Lauri Vuorinen nousi mestariksi – finaalissa kaikki näytti hetken synkältä
- Ella Junnilan elämässä suuri käänne – julkaisi kuvat hääpäivästään
- Oho! Esko Eerikäinen hyppää häkkiin – tässä vastustaja
- Kööpenhaminassa nähtiin hurja näytös – uusi maailmanennätys
- Suomi nousi vaikeuksien kautta voittoon – Severi Savonsalmi laukoi suorat sanat
- Kalle Palander ottaa hurjan haasteen vastaan – yllätys oli melkoinen
- Nuori suomalaislupaus räväytti – Mette Korhonen vei naisten SM-kullan
- Norjan hiihdossa kuohuu taas – huippuhiihtäjältä raju syytös valmentajan toiminnasta
- Norjan hiihtolegenda pelkäsi pahinta – ”veri suorastaan roiskui”