Dopinkäry! Jamaikan historiaa tehneen olympiaurheilijan näytteessä steroideja – pitkä kielto uhkaa
Kuva: Getty Images
Jamaikan Pyeongchangin olympialaisissa kilpailleen kelkkailujoukkueen jäsen on antanut positiivisen dopingnäytteen, kertoo uutistoimisto Reuters.
Näyte on maan kelkkailuliiton puheenjohtajan Christian Stokesin mukaan annettu tammikuun puolivälissä Sveitsissä.
– Saimme tiedon, että yhden urheilijamme näytteestä on löytynyt jotakin. Prosessi on vielä pahasti kesken, Stokes totesi.
Jamaikan rattikelkkajoukkue, Jazmine Fenlator-Victorian ja Carrie Russell, tekivät Etelä-Koreassa historiaa oltuaan maansa ensimmäiset naispuoliset edustajat talviolympialaisissa. He päätyivät lajissaan sijalle 19.
Vielä ei ole tiedossa kumpi urheilijoista positiivisen näytteen on antanut, eikä Stokes suostunut paljastamaan mistä aineesta on kysymys. Stokesin mukaan kärynnyt urheilija on kuitenkin saanut tiedon asiasta kansainväliseltä liitolta.
Reutersin lähteen mukaan urheilijan A-näytteestä olisi löytynyt Klenbuterolia. Kyseessä on anabolinen steroidi. B-näyte on vielä tutkimatta.
Pahimmillaan kärynnyttä urheilijaa odottaa neljän vuoden kilpailukielto.
Jamaikalaisilla oli olympialaisten aikana monenlaisia vastoinkäymisiä. Joukkueen valmentaja erosi kesken kaiken ja vei kelkan mukanaan. Lopulta kuuluisa olutmerkki riensi apuun ja järjesti joukkueelle työvälineen.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Iivo Niskanen jäi taakse – Nooralotta Neziri yllättyi: ”Tää voi kuulostaa vähän pinnalliselta…”
- Yksi maa ylitse muiden – Suomi hurmasi fanit täysin
- Suomalaisampumahiihtäjä yllätti täysin – kisojen sijaan maskotiksi
- Hiihdon Suomen Cup Rovaniemi 2026: Ohjelma, tv, tulokset
- Holmenkollen kriisissä – ”Nyt on pakko toimia”
- Vakava loukkaantuminen ei hiljentänyt Lindsey Vonnia – tiukka vastaus arvostelijoille
- Armand Duplantiksesta uskomaton ehdotus Ruotsi–Suomi-otteluun
- Norjalle riitti – kännissä hiihtänyt kohumies ulos maasta!
- Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta
- Petter Kukkonen vihjasi suoraan – Krista Pärmäkoskelle voi aueta uusi rooli
- Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!
- Suomen joukkue valittu viimeiseen maailmancupiin – yksi tähtinimi jäi pois
- Armand Duplantiksesta uskomaton ehdotus Ruotsi–Suomi-otteluun
- Suomalaisampumahiihtäjä yllätti täysin – kisojen sijaan maskotiksi
- Norjalle riitti – kännissä hiihtänyt kohumies ulos maasta!
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Yksi maa ylitse muiden – Suomi hurmasi fanit täysin
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta
- Holmenkollen kriisissä – ”Nyt on pakko toimia”