Merkittävä julkistus! WWE-legenda uuteen sopimukseen – sisältää option UFC-mittelölle
Showpainiorganisaatio WWE:n ja UFC:n veteraani Brock Lesnar on tehnyt uuden sopimuksen WWE:n kanssa. Kontrahti sisältää option ainakin yhdelle ottelulle UFC:n riveissä.
Amerikkalaisottelijan paluusta kahdeksankulmaiseen häkkiin on liikkunut vahvoja huhuja jo pitkään. UFC:n presidentti Dana White vahvisti vasta, että Lesnar tulee palaamaan varmuudella vielä promootion riveihin.
Nyt raskassarjan titaanin tulevaisuudesta saatiin vihdoin lisää konkreettista tietoa. Lesnar on tehnyt uuden sopimuksen WWE:n kanssa, jota myöten hän tulee keskittymään pääasiassa showpainiin.
Tuoreessa jatkopahvissa on kuitenkin MMA Fightingin tietojen mukaan pykälä, joka sallii miehelle vapauden otella ainakin yhden ottelun verran UFC:ssä. Lesnarilla oli samanlainen sopimus myös kaksi vuotta siten, kun hän palasi yhden mittelön ajaksi vapaaottelupromootion palkkalistoille.
Lesnar kärysi edellisen UFC-ottelunsa jälkeen kesällä 2016 dopingin käytöstä. Voitto Mark Huntista mitätöitiin ja käännettiin tuloksettomaksi.
Jenkkitähti sai tapauksesta vuoden kilpailukiellon, jonka hän on ehtinyt kärsiä jo kokonaan. Lesnar on esiintynyt pari viime vuotta vain WWE:n tapahtumissa.
Lähde: MMA Fighting
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Iivo Niskanen jäi taakse – Nooralotta Neziri yllättyi: ”Tää voi kuulostaa vähän pinnalliselta…”
- Yksi maa ylitse muiden – Suomi hurmasi fanit täysin
- Suomalaisampumahiihtäjä yllätti täysin – kisojen sijaan maskotiksi
- Hiihdon Suomen Cup Rovaniemi 2026: Ohjelma, tv, tulokset
- Holmenkollen kriisissä – ”Nyt on pakko toimia”
- Vakava loukkaantuminen ei hiljentänyt Lindsey Vonnia – tiukka vastaus arvostelijoille
- Armand Duplantiksesta uskomaton ehdotus Ruotsi–Suomi-otteluun
- Norjalle riitti – kännissä hiihtänyt kohumies ulos maasta!
- Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta
- Petter Kukkonen vihjasi suoraan – Krista Pärmäkoskelle voi aueta uusi rooli
- Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!
- Suomen joukkue valittu viimeiseen maailmancupiin – yksi tähtinimi jäi pois
- Armand Duplantiksesta uskomaton ehdotus Ruotsi–Suomi-otteluun
- Suomalaisampumahiihtäjä yllätti täysin – kisojen sijaan maskotiksi
- Norjalle riitti – kännissä hiihtänyt kohumies ulos maasta!
- Yksi maa ylitse muiden – Suomi hurmasi fanit täysin
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta
- Iivo Niskanen jäi taakse – Nooralotta Neziri yllättyi: ”Tää voi kuulostaa vähän pinnalliselta…”