Suru-uutinen Lontoon maratonilla: Tv-kokki menehtyi vain 29-vuotiaana – Juoksi edellisen kisansa vain kaksi viikkoa aiemmin
Sunnuntaina juostulla Lontoon maratonilla on sattunut järkyttävä kuolemantapaus.
Britannian yleisradioyhtiö BBC:n Masterchef: The Professionals– tv-ohjelmassa esiintynyt Matt Campbell, 29, lyyhistyi maahan noin 36 kilometrin kohdalla. Hän sai välittömästi ensiapua paikan päällä, mutta menehtyi myöhemmin sairaalassa. Kuolinsyystä ei vielä ole tietoa.
Campbell oli juoksemassa kilpailua kesällä 2016 kuolleen isänsä muistolle ja hän keräsi rahaa Brathay Trust-hyväntekeväisyysorganisaatiolle.
Hän oli juossut 8.huhtikuuta Manchesterin maratonin alle kolmessa tunnissa.
Lontoon maratonilla oli tänä vuonna ennätyskuumaa, sillä lämpötila nousi kilpailun aikana 23,2 asteeseen.
Lontoon maratonin järjestäjien tiedote tapauksesta löytyy täältä.
- Lotta Harala paljasti uudet tavoitteensa – nyt haetaan aivan erilaista tulosta
- Urheilucast: Liiga-seuran ykköstykki loikkaamassa Tapparaan!
- Venäjän MM-paluu sai tylyn vastauksen – Tshekki vetää tiukkaa linjaa
- Suomi nimesi MM-ryhmänsä kotikisoihin – katso Suomen otteluohjelma
- ”Multa puuttuu sisu” – Suomen olympiaedustaja vastasi tylyyn kommenttiin suorasanaisesti
- Salibandyn MM-kisat 2026 – Tampere: Lohkot, ottelut, tv, liput
- Urheilucast: Tappara ja Ilves napit vastakkain – Liigan maalihirmusta hurja vääntö!
- Ranskan hiihtolupauksesta ikävä uutinen – taustalla vakava terveysongelma
- Jalkapallomaailma järkyttyi – vakava törmäys vaati lopulta 30-vuotiaan pelaajan hengen
- IL: Matti Heikkisen poika, 16, tähtää maailman huipulle – isän tavaramerkki näkyy jo!
- Mari Eder teki komean paluun kilpakentille – heti palkintopallille
- Jasmi Joensuu puuttui maajoukkueen leiriltä – nyt tuli päivitys
- Reetta Hurske laukoi suorat sanat valittajille
- Urheilucast: Jori Lehterän pöydällä rahakkaat tarjoukset – sitten esiin nousi Jokerit!
- Joonas Jokela hurjassa iskussa – Romaniassa puhutaan jo historiallisesta tähdestä
- IL: Matti Heikkisen poika, 16, tähtää maailman huipulle – isän tavaramerkki näkyy jo!
- Suomen hiihtomaajoukkueessa iso muutos – ”Ei ole selkeyttä”
- Valitaanko Vuokatin yllättäjä maailmancupiin? Ylen asiantuntija esitti kovan ehdon
- Niilo Moilanen paljasti seuraavan siirtonsa – kolmen viikon urakka takana
- Kalervo Kummolalta jyrkkä viesti Venäjä-kohusta – ”Täysin varma”
