Yleisurheilumestarilta hurja neuvo tyttärelleen dopingepäilyistä – vaahtosi entisaikojen asenteesta
Kuva: Getty Images
Entinen kestävyysjuoksun maailmanmestari Liz McColgan ohjeisti Kansainyhteisön kisoissa kilpailevaa tytärtään Eilish McColgania varsin erikoiseen malliin dopingepäilyistä.
Konkarijuoksija kertoi samassa lajissa kisaavalle tyttärelleen, että dopingepäilyille ei yleisurheilun maailmassa voi mitään. Huijareiden riski on vain hyväksyttävä, jos huipulla mielii kilpailla.
– Minua hieman ärsyttää, että ihmiset vouhottavat niin paljon dopingista. Sitä on ollut olemassa minun ajoistani asti, ja silloin me vain siedimme sitä. Meidän oli vain taisteltava sitä vastaan, ja saimme silti ne pronssit ja hopeat. Onhan sitä vaikea kestää. Hyväksy se, tai mene kotiin itkemään, McColgan jyrähti BBC:n haastattelussa.
Vuosikausia huipulla juossut skottiurheilija tiedostaa yleisurheilun karun realismin. Dopingongelma on iskostunut syvälle lajiin, eivätkä yksittäiset urheilijat voi sille mitään.
– Tämä ei ole puhdas urheilulaji. Teemme kaikkemme täälle briteissä tukeaksemme antidopingohjelmaa. Kuten minunkin kohdalla, voitin pronsseja ja hopeita, joiden olisi pitänyt olla kultamitaleja. Olisin voinut vain jäädä kotiin itkemään ja surkuttelemaan sitä, mutta se ei vaikuta mihinkään, McColgan vaahtosi.
McColgan voitti urallaan hopeaa 10 000 metrin juoksussa Soulin olympialaisissa vuonna 1988 ja kultaa samalla matkalla Tokion MM-kisoissa vuonna 1991.
Lähde: BBC
LUE MYÖS:
- Yleisurheilun EM-kisoihin valtava palkkiomuutos – potti paisuu miljooniin
- Yllättävä lopetus ampumahiihdossa – ranskalainen jättää kilpakentät
- Suomen lentopallomaajoukkue sai kannustavan arvion – ”Se on saavutettavissa oleva”
- Vasta 16-vuotias mäkihyppylupaus kuoli rajussa kolarissa
- EM-kultamitalisti Silja Kosonen leikkauspöydälle – ”todellakin haluan”
- Hilla Uusimäki teki Suomen ennätyksen – silti pettymys painaa
- Nuori kiinalaistähti teki jälleen historiaa – ”Olen todella innoissani ja onnellinen”
- Lentopallon EM-kisat 2026: Aikataulu, ottelut, tv
- Jokereissa pakka uusiksi – Tomek Valtonen pudotti kolme uutta hankintaa
- Ennätyskausi jätti hampaankoloon – Emilia Karell kertoo nyt miksi
- Hilla Uusimäki teki Suomen ennätyksen – silti pettymys painaa
- Urheilucast: Jori Lehterälle viritellään siirtoa Liigan jättiseuraan – ”Aina saa olla aktiivinen”
- Lotta Kemppinen yllätti treenivideollaan – julkaisu räjähti suosioon
- Norjan hiihdossa kuohuu taas – huippuhiihtäjältä raju syytös valmentajan toiminnasta
- Jokereissa pakka uusiksi – Tomek Valtonen pudotti kolme uutta hankintaa
- Vasta 16-vuotias mäkihyppylupaus kuoli rajussa kolarissa
- Ennätyskausi jätti hampaankoloon – Emilia Karell kertoo nyt miksi
- Suomeen MM-pronssia! – lämpötila kohosi jopa 37 asteeseen
- Yllättävä lopetus ampumahiihdossa – ranskalainen jättää kilpakentät
- Norjalainen juoksutähti kuoli järkyttävässä onnettomuudessa