Kovimmat tennisfanit saattavat hänet ehkä muistaa. Nimittäin ruotsalaisen tennisammattilaisen Robert Lindstedtin.

Hän oli Jarkko Niemisen parina molempien ensimmäisessä nelinpelin ATP-kisan voitossa Intian Mumbaissa 2007.

Nieminen lopetti ammattilaisuransa jo 2015, mutta 41-vuotias Lindstedt porskuttaa edelleen.

Itse asiassa peli kulkee vieläkin siihen malliin, ettei lopettamiseen ole edes syytä.

Viime sunnuntaina Lindstedt parinaan Dominic Inglot otti Turkin Istanbulissa pelatussa kisassa jo uransa 22.nelinpeliturnausvoiton.

Ensimmäisen turnausvoittonsa jälkeen jokaisena vuonna vähintään yhden kisavoiton ATP-kiertueella napannut ruotsalainen oli saavutuksestaan syystäkin ylpeä.

– Arvostan tämän voiton hyvin korkealle. Olen jo 41-vuotias, eivätkä turnausvoitot ole enää itsestäänselvyyksiä. Olen onnellinen voitosta, koska ikinä ei voi tietää milloin on viimeinen kerta, Lindstedt totesi Expressenille.

Ruotsalainen on pelannut ammattilaisena jo vuodesta 1998. Parhaimmillaan hän on ollut nelinpelirankingissa kolmantena. Tällä hetkellä sijoitus on 58..