Suomalaisen supertähden unelmasiirto kariutui viime hetkillä erikoisella tavalla – ”Melkonen seppä tämä herra!”
Suomen salibandyn kirkkaimpiin tähtiin kuuluvan Peter Kotilaisen oli määrä siirtyä ensi kaudeksi Ruotsin pääsarjaan SSL:ään nousseen Kalmarsundin miehistöön.
Viime vuodet kasvattajaseurassaan Happeessa liigassa hyökännyt Kotilainen kertoi 24. huhtikuuta instagram-tilillään, että pelit Happeessa ja Suomessa loppuvat toistaiseksi. Kotilaisen uutta seuraa ei ollut julkistettu, mutta hän oli siirtymässä Kalmarsundiin.
Kotilainen on muutaman vuoden ajan ollut Suomen parhaita pelaajia. Joulukuussa 2016 käydyissä MM-kilpailuissa, joissa Suomi voitti kultaa, Kotilainen voitti pistepörssin ja valittiin turnauksen arvokkaimmaksi pelaajaksi. Nyt 23-vuotiaan tähden oli määrä päästä ensimmäisen kerran pelaamaan ammatikseen ja myös tienaamaan taidoillaan.
Tänään Kalmarsundin urheilujohtaja Per Viberg kuitenkin kertoi ruotsalaisessa Innebandymagazinetissa julkaistussa haastattelussa, että seura on sanonut Kotilaiselle ”kiitos ei”.
Kotilaisen kausi päättyi loukkaantumiseen Superfinaalissa, mutta sillä ei ollut mitään tekemistä siirron kariutumisen kanssa.
– Monilla Ruotsissa ei ole kovin hyviä kokemuksia suomalaisista pelaajista. Hyökkäyspelissä he ovat usein todella taitavia, mutta taktisesti he eivät ole yhtä hyviä, Viberg sanoi osoittamatta sanojaan suoraan Kotilaiseen.
– Sen lisäksi hän (Kotilainen) puhuu vain vähän englantia eikä lainkaan ruotsia. Kävimme keskustelua hänen agenttinsa kanssa, mutta hintalappuun nähden koimme hänen palkkaamisensa liian suureksi riskiksi. Hän maksoi enemmän kuin Ruotsin maajoukkuepelaaja, Viberg perusteli lehdelle.
Kotilainen oli tapauksesta selvästi näreissään. Kun keskustelu Kotilaisen siirron kariutumisesta alkoi twitterissä, Kotilainen vastasi viesteihin.
– Minulta ja agentiltani tulee tiedote tästä casesta ens vkolla kun sopimusasiat ratkeaa. Melkonen seppä tää kalmarin herra! Kotilainen kirjoitti
”Pallollisena usein erittäin taitavia, mutta taktisesti ei niin hyviä.” #salibandy
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 60 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta peliin Reactoonz 100!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Emma Tainion kuvassa huomio kiinnittyi yhteen asiaan – ”Motivoi tätäkin urheilijaa”
- Nyt ei lupaa hyvää – Sami Jauhojärveltä synkkä tieto Jasmi Joensuusta Viaplayn tv-lähetyksessä
- Ruotsalaiset kikkailivat oudosti – tästä ei kerrottu muille
- Selityksiä? – Johannes Lamparter paljasti, miksi ei pystynyt vastaamaan Herolan kiriin
- Falunin kisaviikonloppu alkaa kohun keskellä – venäläiset takaisin lähtöviivalla
- Wilma Murto avasi suunsa – lähes kahden vuoden jälkeen kaikki on toisin
- Draamaa, boikottiuhka ja kirivoitto – Falun jätti jäljen Pärmäkosken uraan
- Nyt tipahti Alisa Vainiosta kova arvio IS:llä
- Mitä ihmettä taitoluistelijan selästä löytyi? – Mediassa alkoi kova mylläkkä tästä kuvasta
- Nyt tuli vahvistettu tieto Elina Lampelasta – huolestuttava arvio piti paikkansa
- Taas yksi huippunimi ulkona Falunin sprintistä – sairastelu runtelee tähtikattausta
- Pitkä maajoukkueura päättyy – koskettava viesti faneille
- Nyt jysähti – Johannes Kläbo vaihtaa lajia?
- Historiallista! Ilkka Herola voitti maailmancupissa – tienasi muhkean palkintopotin
- Nyt tuli suoraa puhetta – Iivo Niskasen tulevaisuudesta kova väite
- Kulmin kisasta farssi – hylkäyssuma ravisteli huippumaita
- Elian Lehdon tilasta uutta tietoa
- Olli Hiidensalo sykähdytti olympialaisissa – koskettava päivitys kotiinpaluusta sulatti fanit
- Nyt tuli shokkitieto: Mitalit ja tulokset uusiksi – Supertähti kieltäytyi dopingtestistä
- Sinkkuvuodet ohi! Ylen toimittaja löysi uuden kullan: ”Jäi olympialaisista käteen”
