Takavuosien tennistähti sekoili kotimaassaan: Joutui kahdesti samana päivänä poliisin pidättämäksi – Ensin humalassa autolla, sitten kortitta skootterilla
Kuva: Getty Images
Takavuosien tennistähti, aikanaan maailmanlistan ykkösenäkin ollut romanialainen Ilie Nastase on joutunut ongelmiin kotimaansa poliisin kanssa.
Nastase joutui viime perjantaina kahdesti pidätetyksi.
Ensimmäisellä kerralla hänet pysäytettiin epäiltynä rattijuopumuksesta. Nastasea yritettiin puhalluttaa tapahtumapaikalla, mutta hän kieltäytyi. Virkavallan mukaan hän oli silminnähden päihtynyt. Seurauksena oli kuljetus poliisiasemalle.
Päästyään pois poliisin suojista, päätti Nastase lähteä jälleen liikenteeseen. Tällä kertaa ajokkina oli skootteri.
Ex-tennistähdellä oli sen verran kiire, että hän ajoi punaisia päin ja joutui jälleen tekemisiin poliisin kanssa. Tällä kertaa miestä syytettiin ajokortitta ajosta, sillä ensimmäisen tapauksen jälkeen kortti oli poliisilla.
Nastase myönsi juoneensa olutta ennen ensimmäistä tapausta, mutta syyttää poliisia väkivaltaisesta kohtelusta. Hän sanoo viranomaisten heittäneen hänet maahan pidätyksen yhteydessä.
Toisella kerralla Nastase kuvattiin pilkkaamassa poliiseja ja syyttäen näiden käyttäytyvän Romanian kommunistisen ajan miliisin tavoin.
Nastase kuului maailman huippupelaajiin 1970-luvulla ja voitti muun muassa kaksi grand slam -turnausta. Uransa jälkeen hän on tullut tunnetuksi aiheuttamistaan lukuisista skandaaleista.
Lähde: AP
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Krista Tervo palasi rinkiin – leikki loppui karusti
- Lisätietoa Sivert Guttorm Bakkenin kuolemaan liittyen – lakimiehet on nyt palkattu
- Yksi oli poissa: Lotta Harala tilitti erilaisesta joulustaan
- Hiihtonainen koki hirvittävän kohtalon – tämä on tilanne nyt
- Melkoiset kuvat julki: Norjan hiihtomiehet viettivät yhteisen joulun
- Peli on pelattu: Ikävä tieto Ruotsin hiihtotähdestä
- Suomalaiselta yleisurheilijalta musertava päivitys terveydestään
- Johannes Kläbo päätyi kovaan ratkaisuun rakkaansa kanssa: ”Ilmoitamme raskain mielin”
- Hiihtotähti Frida Karlsson teki nyt ikävän olympiapaljastuksen – ”Urheilu petti minut”
- ”Maailman vahvin naishiihtäjä” jakoi melkoisen salipäivityksen
- Hiihtotähti Frida Karlsson teki nyt ikävän olympiapaljastuksen – ”Urheilu petti minut”
- Suomalaiselta yleisurheilijalta musertava päivitys terveydestään
- Jasmi Joensuu jakoi intiimejä kuvia – Jesse Puljujärvikin innostui
- Johannes Kläbo päätyi kovaan ratkaisuun rakkaansa kanssa: ”Ilmoitamme raskain mielin”
- Kunnon vahvistus: Suomalainen hiihtotähti tekee paluun
- Krista Pärmäkoski romahti – nyt saatiin selvä viesti
- Peli on pelattu: Ikävä tieto Ruotsin hiihtotähdestä
- Dorothea Wierer päätyi rajuun ratkaisuun – toisin kuin Suvi Minkkinen
- ”Maailman vahvin naishiihtäjä” jakoi melkoisen salipäivityksen
- Melkoiset kuvat julki: Norjan hiihtomiehet viettivät yhteisen joulun