Yle: Keihäänheiton huippulupauksen Oliver Helanderin valmentajalta kiintoisa arvio suojattinsa tulevaisuudesta
Kotimaisen keihäänheiton huippulupauksen Oliver Helanderin valmentaja Glenn Lignell kertoi Yle Urheilulle uskovansa suojattinsa voivan haastaa lajinsa huippua sitten, kunhan on saanut hieman lisää kisakokemusta.
21-vuotiaan karjaalainen yllätti yleisurheilua seuraavan kansan täräyttämällä huiman 85,46 kilometrin heiton Vantaalla Kultainen keihäs -kisassa viime lauantaina.
Huippusuoritus herätti välittömästi spekulaatiot nuorukaisen tulevaisuuden potentiaalista. Jotkut intoilivat jo siitä, että nyt Suomessa nousi vihdoin uusi keihään kärkinimien haastaja.
Helanderin mentori Lignell toppuuttelee kuitenkin puheita. Konkarivalmentaja muistutti, että huippujen hätyyttely vaatisi vielä lisää metrejä. Mies kaipaa huippulupaukselle lisää onnistuneita kisoja ennen suurempien tavoitteiden pohtimista.
– Sitten voi tulevaisuudessa haastaa kaikkein parhaimpia, jos menee hyvin. Tämä oli hyvä harppaus ja ensimmäinen kisa. Ihan terävimpään kärkeen on metrejä, mutta uskon ja toivon, että sekin väli on kurottavissa ajan kanssa, Lignell arvioi Yle Urheilulle.
Lähde: Yle (linkki alkuperäiseen uutiseen)
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 60 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta peliin Reactoonz 100!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Emma Tainion kuvassa huomio kiinnittyi yhteen asiaan – ”Motivoi tätäkin urheilijaa”
- Nyt ei lupaa hyvää – Sami Jauhojärveltä synkkä tieto Jasmi Joensuusta Viaplayn tv-lähetyksessä
- Ruotsalaiset kikkailivat oudosti – tästä ei kerrottu muille
- Selityksiä? – Johannes Lamparter paljasti, miksi ei pystynyt vastaamaan Herolan kiriin
- Falunin kisaviikonloppu alkaa kohun keskellä – venäläiset takaisin lähtöviivalla
- Wilma Murto avasi suunsa – lähes kahden vuoden jälkeen kaikki on toisin
- Draamaa, boikottiuhka ja kirivoitto – Falun jätti jäljen Pärmäkosken uraan
- Nyt tipahti Alisa Vainiosta kova arvio IS:llä
- Mitä ihmettä taitoluistelijan selästä löytyi? – Mediassa alkoi kova mylläkkä tästä kuvasta
- Nyt tuli vahvistettu tieto Elina Lampelasta – huolestuttava arvio piti paikkansa
- Pitkä maajoukkueura päättyy – koskettava viesti faneille
- Taas yksi huippunimi ulkona Falunin sprintistä – sairastelu runtelee tähtikattausta
- Nyt jysähti – Johannes Kläbo vaihtaa lajia?
- Nyt tuli suoraa puhetta – Iivo Niskasen tulevaisuudesta kova väite
- Draamaa, boikottiuhka ja kirivoitto – Falun jätti jäljen Pärmäkosken uraan
- Historiallista! Ilkka Herola voitti maailmancupissa – tienasi muhkean palkintopotin
- Huippulupaus sivuun Espoosta – kantapäävaiva katkaisi kauden
- Nyt tuli shokkitieto: Mitalit ja tulokset uusiksi – Supertähti kieltäytyi dopingtestistä
- Kulmin kisasta farssi – hylkäyssuma ravisteli huippumaita
- Nyt ei lupaa hyvää – Sami Jauhojärveltä synkkä tieto Jasmi Joensuusta Viaplayn tv-lähetyksessä