Conor McGregorin hyökkäyksessä loukkaantunut UFC-ottelija katkeroitui irkkutähdelle – ”V*tut hänestä”
Kuva: Getty Images
UFC:n kevytsarjan ottelija Michael Chiesa ei ole vieläkään antanut Conor McGregorille anteeksi irkkutähden keväistä riehumista New Yorkissa, jonka yhteydessä Chiesa loukkaantui ja joutui vetäytymään ottelustaan.
Uutisoimme aiemmin, että vapaaottelun supertähti McGregor riehui väkivaltaisesti huhtikuussa New Yorkissa UFC 223 -otteluillan yhteydessä (linkki uutiseen).
Irlantilaistähteä syytetään parhaillaan oikeudessa vahingonteosta ja jopa kolmesta pahoinpitelystä.
McGregorin hyökkäyksen yhteydessä kasvojaan loukannut Chiesa menetti samalla mahdollisuuden haastaa UFC:n kevytsarjan maailmanmestari Khabib Nurmagomedov 223 -otteluillassa.
Chiesa vakuutti MMA Manialle, että hän olisi ollut ensimmäinen vaihtoehto terveyssyistä kilpailulupansa menettäneen höyhensarjan mestarin Max Hollowayn tuuraajaaksi odotetussa MM-mittelössä.
– Menetin MM-ottelun, minulla on siitä todisteita. Olin kaikista korkeimmalle rankingeissa arvostettu ottelija kortilla. Olisin hypännyt häkkiin ottelemaan Khabibia vastaan vaikka aivan hetkessä. Pidin siitä ajatuksesta, ja minulta riistettiin se mahdollisuus, Chiesa avautui.
Jenkkiottelija on edelleen katkera McGregorille uransa suurimman tilaisuutensa pilaamisesta. Pahoitteluja New Yorkin tapahtumista hän ei ole myöskään irkkustaralta saanut.
– En ole kuullut hänestä mitään. Vitut hänestä. Sen tilaisuuden menettäminen oli kova paikka. Tuollaisia mahdollisuuksia ei tule jatkuvasti, Chiesa kirosi.
Lähde: MMA Mania
LUE MYÖS:
- Suomeen MM-pronssia! – lämpötila kohosi jopa 37 asteeseen
- Suomi nousi vaikeuksien kautta voittoon – Severi Savonsalmi laukoi suorat sanat
- Kalle Palander ottaa hurjan haasteen vastaan – yllätys oli melkoinen
- Kööpenhaminassa nähtiin hurja näytös – uusi maailmanennätys
- Nuori suomalaislupaus räväytti – Mette Korhonen vei naisten SM-kullan
- Lauri Vuorinen nousi mestariksi – finaalissa kaikki näytti hetken synkältä
- Ice Cage tekee paluun Helsinkiin – lippukauppa käy kuumana
- Ice Cage 9: Aikataulu, ottelijat, Live Stream ja liput
- Ice Cage 8: Ottelijat ja tulokset
- Suomesta varoitus Kreikassa – päävalmentaja tietää, millainen haaste odottaa
- Lauri Vuorinen nousi mestariksi – finaalissa kaikki näytti hetken synkältä
- Kööpenhaminassa nähtiin hurja näytös – uusi maailmanennätys
- Iivo Niskanen sai päävalmentajalta yllättävän tuomion – kotona odottaa toinen homma
- Norjan hiihtolegenda pelkäsi pahinta – ”veri suorastaan roiskui”
- Nuori suomalaislupaus räväytti – Mette Korhonen vei naisten SM-kullan
- Suomesta varoitus Kreikassa – päävalmentaja tietää, millainen haaste odottaa
- Eveliina Määttänen paljasti suunnitelman tulevaisuudestaan
- Iivo Niskanen jättää kotikisat väliin – SM-kisoissa silti kova kattaus
- Suomalaisille karvas pettymys – MM-kisat matkaavat Ruotsiin
- Santtu Heikkisen MM-kisaan tuli karu käänne – taustalla sitkeä vaiva