Raju syytös! Kaksinkertainen Ranskan avointen voittaja väittää Rafael Nadalin rikkoneen sääntöjä sunnuntain finaalissa – ”Tämä on hyvin erikoista”
Kuva: Getty Images
Kaksinkertainen Ranskan avointen voittaja Jim Courier väittää Rafael Nadalin päässeen kuin koira veräjästä rikkoessaan sääntöjä kesken viime sunnuntaisen finaalin.
Suoraan kolmessa erässä voittamansa ottelun aikana espanjalaistähti kärsi pahasta krampista ranteessaan ja sormissaan.
Hän sai tapausta varten hoitoa, mikä ei kyseisessä tilanteessa olisi pitänyt Courierin mukaan olla mahdollista.
– Ei ole sallittua ottaa hoitoa varten aikalisää, jos syynä on vain se, että fysiikka pettää, takavuosien tähti korostaa Tennis World USA:lle
Courierin mukaan fysioterapeutin tai lääkärin tulee arvioida pelaajan vamma ja tehdä päätös mahdollisesta hoidosta.
Myös Eurosportille ottelua kommentoinut ex-tennistähti Greg Rusedski oli samoilla linjoilla.
– Hän lopetti pisteen ja sai hoitoa. Tämä on hyvin erikoista. Eihän sitä (hoitoa) pitäisi kramppiin saada. Aiemmin tässä turnauksessa vastaava hoito evättiin esimerkiksi Robin Haaselta ottelussa David Goffinia vastaan, Rusedski totesi.
Hänen mukaansa Nadalin olisi tullut saada tapahtuneesta rangaistus ottelun päätuomarilta.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 60 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta peliin Reactoonz 100!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Emma Tainion kuvassa huomio kiinnittyi yhteen asiaan – ”Motivoi tätäkin urheilijaa”
- Nyt ei lupaa hyvää – Sami Jauhojärveltä synkkä tieto Jasmi Joensuusta Viaplayn tv-lähetyksessä
- Ruotsalaiset kikkailivat oudosti – tästä ei kerrottu muille
- Selityksiä? – Johannes Lamparter paljasti, miksi ei pystynyt vastaamaan Herolan kiriin
- Falunin kisaviikonloppu alkaa kohun keskellä – venäläiset takaisin lähtöviivalla
- Wilma Murto avasi suunsa – lähes kahden vuoden jälkeen kaikki on toisin
- Draamaa, boikottiuhka ja kirivoitto – Falun jätti jäljen Pärmäkosken uraan
- Nyt tipahti Alisa Vainiosta kova arvio IS:llä
- Mitä ihmettä taitoluistelijan selästä löytyi? – Mediassa alkoi kova mylläkkä tästä kuvasta
- Nyt tuli vahvistettu tieto Elina Lampelasta – huolestuttava arvio piti paikkansa
- Pitkä maajoukkueura päättyy – koskettava viesti faneille
- Taas yksi huippunimi ulkona Falunin sprintistä – sairastelu runtelee tähtikattausta
- Nyt jysähti – Johannes Kläbo vaihtaa lajia?
- Nyt tuli suoraa puhetta – Iivo Niskasen tulevaisuudesta kova väite
- Draamaa, boikottiuhka ja kirivoitto – Falun jätti jäljen Pärmäkosken uraan
- Historiallista! Ilkka Herola voitti maailmancupissa – tienasi muhkean palkintopotin
- Huippulupaus sivuun Espoosta – kantapäävaiva katkaisi kauden
- Kulmin kisasta farssi – hylkäyssuma ravisteli huippumaita
- Nyt tuli shokkitieto: Mitalit ja tulokset uusiksi – Supertähti kieltäytyi dopingtestistä
- Elian Lehdon tilasta uutta tietoa