Hurjan vireen löytänyt Matti Latvala pokkasi ensimmäistä kertaa Kuukauden pelaaja -palkinnon, alla yli 400 superpesisottelua
Kuva: Juha Tamminen
Lyöjätilaston ykkösnimi, kolmen edellisen kauden lyöjäkuningatar Janette Lepistö on valittu kuukauden pelaajaksi naisten Superpesiksessä. Miesten puolella vastaavan kunnian saa Kouvolan Pallonlyöjien kokenut Matti Latvala.
Lapuan Virkiä voitti kaikki kesäkuun kuusi otteluaan. Seuran oma kasvatti Janette Lepistö sai lyöntijyvänsä kohdalleen iskien tehot 3+19 lyötyä, neljä tuotua ja 32 kärkilyöntiä sarjaotteluissa sekä kaksi onnistunutta kotiutusta Itä-Länsi-ottelussa Joensuussa. Lepistö palkittiin kahdessa ottelussa joukkueensa parhaana.
Matti Latvala saavutti kesäkuussa 400 superpesisottelun rajapyykin urallaan. Kokenut Koskenkorvan Urheilijoiden kasvatti pelasi vahvaa ulkopeliä linjassa ja oli alati vaarallinen lyöntipaikalla monipuolisuutensa sekä läpilyöntiuhkansa myötä. Yhdeksän ottelun tehoiksi kirjattiin 3+25 lyötyä, 11 tuotua ja 51 kärkilyöntiä. Erinomaiset peliesitykset toivat mukanaan kolme ykköspalkintoa ja kaksi kakkospalkintoa. Kouvolan Pallonlyöjät voitti ennen juhannustaukoa kärkiottelussa Vimpelin Vedon ja valloitti sarjataulukon piikkipaikan.
Janette Lepistölle valinta kuukauden pelaajaksi on jo uran neljäs Superpesiksessä. Matti Latvala saa kunnian ensimmäistä kertaa urallaan.
Lähde: Pesäpalloliiton tiedote
LUE MYÖS:
- Ranska oli lentopallomiehille liikaa – kisat jatkuvat heti huomenna
- Suomalaispuolustaja hyökkäsi vastustajan kimppuun – NHL mätkäisi sakot
- Suomalaisaiturin kesä meni pahasti penkin alle – kertoo nyt tilanteestaan
- 25 vuoden odotus päättyi – Pihla Kaivo-oja saavutti EM-hopeaa
- Venäläishiihtäjältä hyytävä paljastus – välit Aleksandr Bolshunoviin ovat jäiset
- Veljekset kohtaa Ranskan – Tuomas Sammelvuo kertoo Ylelle, mikä Suomen pelissä vakuuttaa
- Alisa Vainio latasi kovan tavoitteen – luottaa kehoonsa Berliinissä
- Sijoituskästi: Samppa Lajunen avasi vihdoin suunsa – tästä syystä ura loppui jo 24-vuotiaana
- Yle: Rukan maailmancupia varjostaa raju riita
- Sijoituskästi: Samppa Lajunen palkkasi henkivartijat – 45 miljoonaa katosi kuin tuhka tuuleen
- Sijoituskästi: Samppa Lajunen avasi vihdoin suunsa – tästä syystä ura loppui jo 24-vuotiaana
- Krista Pärmäkosken unelmakoti tuli myyntiin – järvimaisema ja poreallas
- Veljekset kohtaa Ranskan – Tuomas Sammelvuo kertoo Ylelle, mikä Suomen pelissä vakuuttaa
- Yle: Rukan maailmancupia varjostaa raju riita
- Emma Tainion kausi päättyi karuun paljastukseen – edessä iso muutos
- Lindsey Vonn, 41, julkisti suhteensa nuoreen urheilijamieheen – kuvat puhuvat puolestaan
- Sijoituskästi: Samppa Lajunen palkkasi henkivartijat – 45 miljoonaa katosi kuin tuhka tuuleen
- Viisinkertainen maailmanmestari pitää taukoa ampumahiihdosta – tähtää silti olympialaisiin
- Alisa Vainio latasi kovan tavoitteen – luottaa kehoonsa Berliinissä
- Venäläishiihtäjältä hyytävä paljastus – välit Aleksandr Bolshunoviin ovat jäiset