Moukarinheittäjä David Söderberg joutuu jättämään torstaina alkavat yleisurheilun Kalevan kisat väliin.

David Söderbergin piti avata kilpailukautensa Jyväskylän Kalevan kisoista, mutta sitkeä virustauti pitää yhä vöyriläistä otteessaan.

– EM-kilpailut ovat tavoitteena, mutta terveyden ehdoilla mennään, Söderberg sanoi.

– Olin yhdeksän päivää putkeen kuumeessa. Se oli verenkuvan mukaan virustauti. Sitä ennen oli allergiaongelma, joka tosin saattoi olla jo sitä virustautia, Hän kertoi.

Kokenut heittäjä ei ole vielä valmis kilpailemaan, mutta ajatuksissa on kilpailla ennen kuin tuloksentekoaika EM-kisoihin umpeutuu.

– EM-kisoihin en halua lähteä, jos itselläni ei ole sellaista tuntumaa, että pystyn olemaan finaalissa ja heittämään hyvän tuloksen. Uskon ja toivon, että oma tilanne voi kääntyä nopeasti. Olen ollut samanlaisessa tilanteessa ennenkin, Söderberg sanoo.

Suomen joukkue Berliinin EM-kisoihin julkistetaan maanantaina. EM-tulosrajan voi rikkoa vielä 29. heinäkuuta asti.

Lähde: Urheiluliiton tiedote