Söderberg sivuun Kalevan kisoista – riittääkö aika EM-kisoihin?
Kuva: Getty Images
Moukarinheittäjä David Söderberg joutuu jättämään torstaina alkavat yleisurheilun Kalevan kisat väliin.
David Söderbergin piti avata kilpailukautensa Jyväskylän Kalevan kisoista, mutta sitkeä virustauti pitää yhä vöyriläistä otteessaan.
– EM-kilpailut ovat tavoitteena, mutta terveyden ehdoilla mennään, Söderberg sanoi.
– Olin yhdeksän päivää putkeen kuumeessa. Se oli verenkuvan mukaan virustauti. Sitä ennen oli allergiaongelma, joka tosin saattoi olla jo sitä virustautia, Hän kertoi.
Kokenut heittäjä ei ole vielä valmis kilpailemaan, mutta ajatuksissa on kilpailla ennen kuin tuloksentekoaika EM-kisoihin umpeutuu.
– EM-kisoihin en halua lähteä, jos itselläni ei ole sellaista tuntumaa, että pystyn olemaan finaalissa ja heittämään hyvän tuloksen. Uskon ja toivon, että oma tilanne voi kääntyä nopeasti. Olen ollut samanlaisessa tilanteessa ennenkin, Söderberg sanoo. Suomen joukkue Berliinin EM-kisoihin julkistetaan maanantaina. EM-tulosrajan voi rikkoa vielä 29. heinäkuuta asti. Lähde: Urheiluliiton tiedoteLUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Pihalle maailmancupista: Suomalainen ampumahiihtonainen avautui nyt tilanteestaan
- Dorothea Wierer puhui suunsa puhtaaksi
- Kilpakumppanilta iljettävä temppu – Suvi Minkkinen todisti melkoista näkyä
- Hiihtotähti Anne Kyllönen löysi itselleen uuden pestin
- Kaisa Mäkäräinen
- Wilma Murto
- IS: Anita Korvalta karu paljastus hiihtopiireistä, tältä mieheltä tuli viestejä
- Suomalaisen moukaritähden video räjähti somessa – mies ei voinut käsittää
- Suvi Minkkinen
- Kerttu Niskanen
- IS: Anita Korvalta karu paljastus hiihtopiireistä, tältä mieheltä tuli viestejä
- Pihalle maailmancupista: Suomalainen ampumahiihtonainen avautui nyt tilanteestaan
- Kilpakumppanilta iljettävä temppu – Suvi Minkkinen todisti melkoista näkyä
- Tätä ei TV:ssä nähty – Ylellä karu tieto Suvi Minkkisestä
- Tero Seppälä romahti – kisan jälkeen selvisi ikävä totuus
- Brutaali totuus Remi Lindholmista paljastui
- Dorothea Wierer puhui suunsa puhtaaksi
- Joululahjat – ilon ja elämysten aika
- Naamiot on riisuttu: Venäjällä sanotaan nyt ääneen ikäviä totuuksia Aleksandr Bolshunovista