Kumpikin suomalaishyppääjä valitteli vaivojaan pituuskarsinnan jälkeen: ”Ei voi odottaa mitään kahdeksaa metriä”
Miesten pituushypyn karsinnassa Kristian Pulli hyppäsi 768 ja Kristian Bäck 761, eikä kumpikaan tällä kertaa selviytynyt loppukilpailuun. Finaaliin vei lopulta 771.
Pulli hyppäsi karsinnassa nousujohteisesti 736, 750 ja 768, mutta tuntemukset eivät olleet hyvät.
– Lähentäjä vaivasi koko kilpailun, siinä on ilmeisesti hermopinnetila. Siksi juoksu näytti sellaiselta kuin näytti. Viimeisessä lankulle jäi varaa noin 10 senttiä, saman verran meni alastulossa. Siinä olisi ollut ne mahdollisuudet. Sikäli olen tyytyväinen, että tämä oli yksi steppi ylöspäin, että pääsin niin lähelle finaalia. Jalka pitää tsekata loppukautta ajatellen, lyhyellä 14 askeleen vauhdilla hypännyt Pulli sanoi.
Bäck hyppäsi tasaisesti 760, 760 ja 761.
– Ei tapahtunut mitään. Kun on koko kauden hypännyt 750:tä, ei voi odottaa mitään kahdeksaa metriä, Bäck sanoi.
Kalevan kisoissa nähtyä hyvätasoista sarjaa Bäck piti yhtenä kisana kauden yleisen tulostason joukossa. Hänellä on ollut ongelmia allergian kanssa.
– On ollut väsymys päällä koko ajan. En ole päässyt hyppimään enkkoja ja tekemään nopeutta niin kuin olisin halunnut. Jos saisin itseni vähän nopeammaksi, uskaltaisin luvata, että hyppään yli kahdeksan metriä, Bäck sanoi.
Lähde: Urheiluliiton tiedoteLUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 60 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta peliin Reactoonz 100!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Falunin kisaviikonloppu alkaa kohun keskellä – venäläiset takaisin lähtöviivalla
- Wilma Murto avasi suunsa – lähes kahden vuoden jälkeen kaikki on toisin
- Draamaa, boikottiuhka ja kirivoitto – Falun jätti jäljen Pärmäkosken uraan
- Nyt tipahti Alisa Vainiosta kova arvio IS:llä
- Mitä ihmettä taitoluistelijan selästä löytyi? – Mediassa alkoi kova mylläkkä tästä kuvasta
- Nyt tuli vahvistettu tieto Elina Lampelasta – huolestuttava arvio piti paikkansa
- Huippulupaus sivuun Espoosta – kantapäävaiva katkaisi kauden
- Sinkkuvuodet ohi! Ylen toimittaja löysi uuden kullan: ”Jäi olympialaisista käteen”
- Kulmin kisasta farssi – hylkäyssuma ravisteli huippumaita
- Olympiakulta ja miljoonavilautus – Jutta Leerdamin kisa-asu myydään nyt huutokaupassa
- Pitkä maajoukkueura päättyy – koskettava viesti faneille
- Taas yksi huippunimi ulkona Falunin sprintistä – sairastelu runtelee tähtikattausta
- Historiallista! Ilkka Herola voitti maailmancupissa – tienasi muhkean palkintopotin
- Nyt tuli suoraa puhetta – Iivo Niskasen tulevaisuudesta kova väite
- Nyt jysähti – Johannes Kläbo vaihtaa lajia?
- Elian Lehdon tilasta uutta tietoa
- Olli Hiidensalo sykähdytti olympialaisissa – koskettava päivitys kotiinpaluusta sulatti fanit
- Olympiakulta ja miljoonavilautus – Jutta Leerdamin kisa-asu myydään nyt huutokaupassa
- Nyt jysähti – Kerttu Niskanen ja Johanna Matintalo ulos!
- Miesten keihäässä ennennäkemätön katastrofi – nyt paljastui syy Ylellä