Vapaaottelija Melquizael Costa kohtasi Brasiliassa lauantaina kevyensarjan titteliottelussa Rafael Barbosan.

Tapahtuman pääottelu oli päättyä traagisesti tuomarin hidastelun vuoksi.

Barbosa otti Costasta kuristusotteen ja sai vietyä tämän maihin. 20 sekuntia myöhemmin Barbosa yritti kertoa tuomari Emerson Pereira Saezille, että Costa on tajuton. Tuomari seisoi kuitenkin ottelijoiden vieressä 90 sekuntia, ennen kuin ymmärsi tarkistaa Costan voinnin ja keskeyttää ottelun.

– Kerroin sinulle, huusi Barbosa tuomarille heti tilanteen jälkeen.

– Ensimmäinen asia minkä muista kuristusotteen jälkeen oli, kun heräsin ja näin lääkärin luonani. En voinut hengittää ja olin tuskissani. Vasta sairaalassa aloin voimaan paremmin, Costa kertoi.

Costa näki videon myöhemmin ottelusta.

– Näin videon ja siitä näkee, kuinka silmäni ovat auki. Olin kuitenkin jo tajuton siinä vaiheessa. Liikuin myös, mutta ne olivat vain kohtauksia. Kulmani huusi ottelun aikana tuomarille minun olevan jo tajuton, mutta tuomari ei kuunnellut, hän sanoi.

– Yleensä jokainen tuomari koskettaa ottelijaa tietääkseen onko hän tajuton, mutta hän ei koskaan tehnyt sitä minulle. Onneksi toinen ottelija ymmärsi lopettaa. Muuten olisin kuollut.

Entisellä tuomarilla John McCarthyllä oli myös vahva mielipide ottelun tuomaroinnista Twitterissä.

Big John McCarthy

@JohnMcCarthyMMA
That is one of the most sickening things I have ever seen in MMA!!!! That referee has no idea what he is doing and could cause a death due to his ignorance and incompetence. This is why MMA needs a worldwide governing association that could handle such outrageous negligence

Big John McCarthy

@JohnMcCarthyMMA
Realistically??? How about as soon as he went out at the 1:49 mark. If you are going to step into a ring or cage to referee any type of combat sport, you better know what the f#%k your looking at or people can actually DIE!!

Mike

@lgrlgm
Realistically, how long into the choke should he have ended the fight?