Parayleisurheilun EM-kilpailuiden 900 euron omavastuusta nousi kohu – Paralympiakomitean pääsihteeri kommentoi käytäntöä
Parayleisurheilun EM-kisoihin Berliinissä osallistuvilla suomalaisilla on 900 euron omavastuuosuus kisamatkasta.
Siitä vapautuu, mikäli sijoittuu kilpailussa kolmen parhaan joukkoon. Käytäntö on aiemmilta vuosilta tuttu ja joukkueen valintaperusteiden mukainen.
Suomen Urheiluliiton (SUL) valmennusjohtaja Jorma Kemppaisen mukaan omavastuusosuuksia urheilijoiden kilpailumatkoissa on ollut varsinkin nuorten yleisurheilun arvokisoissa jo 2000-luvun alkupuolelta lähtien. Omavastuusosuudet perustuvat kunkin kilpailun kustannuksiin.
– Pyrkimyksenä on, että kaikki urheilijat olisivat samalla viivalla kustannusten suhteen. Esimerkiksi jo vuoden 2006 nuorten MM-kisoissa urheilijoiden omavastuuosuus oli 1000 euroa, Kemppainen sanoo.
Parayleisurheilussa omavastuuosuudet tulivat laajemmin käyttöön vuoden 2011 MM-kisojen jälkeen. Kilpailut järjestettiin Christchurchissä, Uudessa-Seelannissa.
– Kustannukset per urheilija olivat silloin huomattavan suuret verrattuna vammattomiin, Kemppainen sanoo.
Yleisurheilussa ja parayleisurheilussa joukkueiden kustannukset eroavat huomattavasti toisistaan kansainvälisten kattojärjestöjen erilaisten käytäntöjen takia.
– Parayleisurheilun kattojärjestö Kansainvälinen paralympiakomitea (IPC) ei kustanna urheilijoita kilpailuihin, kuten Kansainvälinen yleisurheiluliitto (IAAF) tekee tai tarjoa ilmaispaikkoja quota-menettelyllä kuten Euroopan yleisurheiluliitto (EA). Matkojen ja majoitusten lisäksi jokaisesta joukkueen jäsenestä maksetaan osallistumismaksu, joka vaihtelee kilpailukohtaisesti 500 ja 1000 euron välillä, Kemppainen sanoo.
Kuorikoski: IPC:n toimintapolitiikka nostaa kustannuksia
Suomen Paralympiakomitean pääsihteeri Tero Kuorikosken mukaan parayleisurheilun arvokisoihin osallistumiskustannuksia nostaa IPC:n toimintapolitiikka. – Vammaisurheilu ja vammaisyleisurheilu on kalliimpaa kuin yleisurheilu, koska kilpailuissa tarvitaan avustajia, ja koska IPC kerää aika tuhtia maksuja arvokisoista. Kysymys on IPC:n toimintapolitiikasta. Voi kysyä, onko siinä järkeä, että IPC kerää niin ison osan budjetistaan kilpailuista tulevilla maksuilla, Kuorikoski sanoo. Kuorikoski ei pidä IPC:n toimintatapaa oikeana. Hänen mukaansa Paralympiakomitea nostaa tuota näkemystä aktiivisesti esille vammaisurheilun kansainvälisillä foorumeilla. – Samaan aikaan pyrimme kansallisesti toimimaan niin sanottujen integraatiolajiliittojen, kuten SUL:n kanssa, yhteistyötä syventämällä niin, ettei omavastuita tulevaisuudessa tarvittaisi. Lähde: SUL tiedoteLUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ilkka Herola koki tylyn kohtalon: ”Aika kovasti kalvoi”
- Norjan hiihtotähti epäröi – jatkaako vai siirtyykö televisioon
- Jättipotti tarjolla – näin Suvi Minkkinen voi tienata jopa 50 000 euroa Holmenkollenilta
- Iivo Niskanen jäi taakse – Nooralotta Neziri yllättyi: ”Tää voi kuulostaa vähän pinnalliselta…”
- Yksi maa ylitse muiden – Suomi hurmasi fanit täysin
- Suomalaisampumahiihtäjä yllätti täysin – kisojen sijaan maskotiksi
- Hiihdon Suomen Cup Rovaniemi 2026: Ohjelma, tv, tulokset
- Holmenkollen kriisissä – ”Nyt on pakko toimia”
- Vakava loukkaantuminen ei hiljentänyt Lindsey Vonnia – tiukka vastaus arvostelijoille
- Armand Duplantiksesta uskomaton ehdotus Ruotsi–Suomi-otteluun
- Suomalaisampumahiihtäjä yllätti täysin – kisojen sijaan maskotiksi
- Armand Duplantiksesta uskomaton ehdotus Ruotsi–Suomi-otteluun
- Suomen joukkue valittu viimeiseen maailmancupiin – yksi tähtinimi jäi pois
- Petter Kukkonen vihjasi suoraan – Krista Pärmäkoskelle voi aueta uusi rooli
- Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!
- Yksi maa ylitse muiden – Suomi hurmasi fanit täysin
- Iivo Niskanen jäi taakse – Nooralotta Neziri yllättyi: ”Tää voi kuulostaa vähän pinnalliselta…”
- Holmenkollen kriisissä – ”Nyt on pakko toimia”
- Norjalle riitti – kännissä hiihtänyt kohumies ulos maasta!
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta