Huhhuh! Palaako yleisurheilun todellinen supermies kilparadoille ensi vuoden MM-kisoihin?
Vuoden 2012 ja 2016 olympialaisissa kultaa 5000 ja 10 000 metrin juoksuissa voittanut Mo Farah harkitsee paluuta yleisurheilun pariin. Miehen valmentaja Gary Lough vihjasi paluusta sen jälkeen, kun Farah oli juossut Euroopan ennätyksen Chicagon maratonilla viime viikonloppuna.
– Hän todella haluaa juosta MM-kisoissa, mutta sitä ei ole vielä päätetty, mitä hän juoksisi siellä, Lough sanoi brittilehti The Guardianille.
Vuoden 2017 elokuussa yleisurheilun jättänyt King Farah olisi varmasti kova nimi useammallakin matkalla. 10 000 metrin juoksuun olisi kuitenkin helpoin palata, sillä sille matkalle hänen ei tarvitse kuin imoittautua mukaan. Farah nimittäin voitti Lontoon MM-kisoissa kyseisen matkan, jonka myötä hän on oikeutettu astumaan starttiviivalle ilman karsintoja.
- Venäjän MM-paluu sai tylyn vastauksen – Tshekki vetää tiukkaa linjaa
- Suomi nimesi MM-ryhmänsä kotikisoihin – katso Suomen otteluohjelma
- ”Multa puuttuu sisu” – Suomen olympiaedustaja vastasi tylyyn kommenttiin suorasanaisesti
- Salibandyn MM-kisat 2026 – Tampere: Lohkot, ottelut, tv, liput
- Urheilucast: Tappara ja Ilves napit vastakkain – Liigan maalihirmusta hurja vääntö!
- Ranskan hiihtolupauksesta ikävä uutinen – taustalla vakava terveysongelma
- Jalkapallomaailma järkyttyi – vakava törmäys vaati lopulta 30-vuotiaan pelaajan hengen
- IL: Matti Heikkisen poika, 16, tähtää maailman huipulle – isän tavaramerkki näkyy jo!
- Jättiyllätys: Kalle Rovanperä tekee paluun!
- Mika Poutala tyrmistyi Venäjä-päätöksestä – otti heti yhteyttä Ruotsiin
- Mari Eder teki komean paluun kilpakentille – heti palkintopallille
- Jasmi Joensuu puuttui maajoukkueen leiriltä – nyt tuli päivitys
- Reetta Hurske laukoi suorat sanat valittajille
- Urheilucast: Jori Lehterän pöydällä rahakkaat tarjoukset – sitten esiin nousi Jokerit!
- Joonas Jokela hurjassa iskussa – Romaniassa puhutaan jo historiallisesta tähdestä
- Suomen hiihtomaajoukkueessa iso muutos – ”Ei ole selkeyttä”
- Niilo Moilanen paljasti seuraavan siirtonsa – kolmen viikon urakka takana
- Kalervo Kummolalta jyrkkä viesti Venäjä-kohusta – ”Täysin varma”
- Valitaanko Vuokatin yllättäjä maailmancupiin? Ylen asiantuntija esitti kovan ehdon
- Ylen lähetyksessä hämmästeltiin hiihtoseurojen tilannetta – ”mitä on tapahtunut?”