Kestomenestyjä Classic ei ole tällä kertaa ennakkosuosikki Tampereen paikallisottelussa – ”Heiltä lopetti ja lähti niin paljon kokeneita pelaajia”
Naisten Salibandyliigassa pelataan torstaina vain yksi ottelu, mutta se ottelu on sitäkin herkullisempi, sillä Koovee ja Classic taistelevat Tampereen parhaan salibandyjoukkueen valtikasta.
Kestomenestyjä Classic on aloittanut kautensa vaisusti, sillä sarjataulukkoa vilkaisemalla käy ilmi, että joukkue on sarjan kolmanneksi viimeisenä. Kahdeksasta ottelusta viime vuoden hopeajoukkue on voittanut vain kaksi.
Emäntäjoukkue Koovee on puolestaan pelannut vahvaa syksyä. Joukkue on sarjassa kolmantena tasapistein ykkösen (SB-Pro) ja kakkosen (EräViikingit) kanssa. Kahdeksasta ottelusta Koovee on poistunut kuusi kertaa voittajana.
Kooveen päävalmentaja Kari Lehtisalo perkaa SuomiUrheilu-sivuston haastattelussa alkukautta ja ennakoi Tampereen paikalliskamppailun.
Kari Lehtisalo, mikä on joukkueen sisällä asetettu tämän kauden tavoitteeksi?
– Ensimmäinen tavoite oli ehdottomasti pudotuspelit. Se on meidän ensimmäinen etappi ja sitten kevään mittaan tarkennetaan tavoitetta, täksi kaudeksi joukkueen komentoonsa ottanut Lehtisalo kertoo.
Onko näin hyvä alku liigassa yllättänyt sinut?
– On ja ei. Lähdimme kauteen hyvin kapealla, mutta laadukkaalla ryhmällä. Meiltä löytyy sopivasti kokeneita pelaajia.
Mitkä ovat olleet teidän alkukauden pelillisiä vahvuuksia?
– Pääpaino on oman pelin rakentamisessa, emmekä keskity vastustajaan vielä kovin paljoa tässä vaiheessa. Alkukaudesta selkeitä vahvuuksiamme on ollut puolustuspeli ja pallollinen pelaaminen.
Eli pidä itse palloa, niin vastustaja ei saa maalia?
– Se on se helpoin tapa puolustaa.
Kuinka spesiaaliottelu illan Classic-kamppailu on?
– Totta kai paikallispelit ovat aina erityisiä. Kauhean montaa toisilleen tuntematonta pelaajaa Pirkanmaalla ei ole. Tämä on myös itselleni eka kerta, kun kohtaan Classicin sen jälkeen kun sieltä lähdin, kausilla 2007-2016 eri joukkueita Classicissa valmentanut Lehtisalo toteaa.
– Aika monta vuotta olemme olleet Classicin varjossa.
Onko Classicin kyntäminen sarjassa yllättänyt sinut?
– Heiltä lopetti ja lähti niin paljon kokeneita pelaajia, että ei se ole hirveästi yllättänyt. Toki heidän nuorilta pelaajiltaan löytyy taitoa ja ulkomaalaispelaajat ovat olleet vahvoja.
Te tulette otteluun neljän ottelun voittoputkessa, kun taas Classicilla on niskassaan neljän ottelun tappioputki. Onko teillä tämän myötä henkinen yliote?
– Varmasti jos sitä katsoo siltä kannalta. Se henkinen yliote oli Classicilla vuosia, mutta nyt tilanne on kääntynyt. Paikallispelit ovat kuitenkin aina oma asiansa.
Kooveen päävalmentaja nostaa toimittajan pyynnöstä kummastakin joukkueesta yhden pelaajan esiin, joita katsojien kannattaa seurata.
– Suomelan Salla on heidän sellaisia potentiaalisimpia ratkaisijoita.
– Meiltä nostan esiin Valleniuksen Mian. Hänellä on ollut puolustuksessa erittäin vahva kausi ja hän on ottanut pelissämme isoa roolia, Lehtisalo kehuu.
Kooveen ja Classicin välinen ottelu käynnistyy torstaina klo 19.00. Ottelu on nähtävissä suorana lähetyksenä Ruudusta klo 18.45 alkaen.
Seuraa maailman huippusalibandya Ruudusta. Jopa 120 ottelu kaudessa!
Jesse Happonen
- Levin maailmancup 2026: Ohjelma, aikataulu, tv-lähetykset ja tulokset
- Mari Eder teki komean paluun kilpakentille – heti palkintopallille
- Kalervo Kummolalta jyrkkä viesti Venäjä-kohusta – ”Täysin varma”
- Oloksen Tykkikisat 2026: TV, Ohjelma, Lähtölista ja Tulokset
- Joonas Jokela hurjassa iskussa – Romaniassa puhutaan jo historiallisesta tähdestä
- IS: Kalle Rovanperä palaa rallin MM-sarjaan – mestaruudesta on turha haaveilla?
- Urheilucast: Jori Lehterän pöydällä rahakkaat tarjoukset – sitten esiin nousi Jokerit!
- Jasmi Joensuu puuttui maajoukkueen leiriltä – nyt tuli päivitys
- Niilo Moilanen paljasti seuraavan siirtonsa – kolmen viikon urakka takana
- Reetta Hurske laukoi suorat sanat valittajille
- Mari Eder teki komean paluun kilpakentille – heti palkintopallille
- Jasmi Joensuu puuttui maajoukkueen leiriltä – nyt tuli päivitys
- Urheilucast: Jori Lehterän pöydällä rahakkaat tarjoukset – sitten esiin nousi Jokerit!
- Reetta Hurske laukoi suorat sanat valittajille
- Joonas Jokela hurjassa iskussa – Romaniassa puhutaan jo historiallisesta tähdestä
- Suomen hiihtomaajoukkueessa iso muutos – ”Ei ole selkeyttä”
- Kalervo Kummolalta jyrkkä viesti Venäjä-kohusta – ”Täysin varma”
- Niilo Moilanen paljasti seuraavan siirtonsa – kolmen viikon urakka takana
- Ylen lähetyksessä hämmästeltiin hiihtoseurojen tilannetta – ”mitä on tapahtunut?”
- IS: Kalle Rovanperä palaa rallin MM-sarjaan – mestaruudesta on turha haaveilla?