Rukan kisapaikat saadaan kuntoon viikonlopuksi – ”Tämä on ensimmäinen kerta historiassa”
Kuva: Getty Images
Pohjoismaisten hiihtolajien maailmancup Ruka Nordic järjestetään tulevana viikonloppuna Kuusamon Rukalla. Tapahtumaa on valmisteltu poikkeuksellisen lauhassa ja sateisessa säässä, mikä on hankaloittanut suorituspaikkojen tekoa.
– Tämä on ensimmäinen kerta Ruka Nordicin 16-vuotisessa historiassa, kun Rukalla ei ole luonnonlunta kisaviikolla. Tilanne on siis todellakin poikkeuksellinen, Ruka Nordicin pääsihteeri Seppo Linjakumpu kertoo tiedotteessa.
Luonnonlumen puutteesta ja lauhasta säästä huolimatta kaikki kisapaikat saadaan kuntoon viikonlopun kilpailuja varten. Viime päivien pakkaset ovat mahdollistaneet jälleen lumen tykittämisen, jonka ansiosta kisapaikat ovat jo lähes valmiit.
Mäkihyppymäessä lunta on nyt tarpeeksi ja mäen lumettaminen on lopetettu. Nyt mäki viimeistellään kisoja varten. Maastohiihtolatua on valmiina neljä kilometriä, josta hiihtokunnossa on tällä hetkellä noin kolme kilometriä.
– Hiihtämään ladullamme on päässyt jo kolmen viikon ajan, ja loput lumet latua varten tehdään torstaihin mennessä, mikäli sääennusteet pitävät paikkansa. Latua tehdään siis viisi kilometriä, alkuperäisen suunnitelman mukaan, Linjakumpu kertoo.
Yhdistetyn, maastohiihdon ja mäkihypyn maailmancupin kilpailut Rukalla tullaan siis viemään läpi alkuperäisen suunnitelman mukaan.
LUE MYÖS:
- Ella Junnila muutti ulkomaille – nyt häntä ällistyttää yksi asia Suomessa
- Kaisa Mäkäräiseltä harvinainen ulostulo – hempeä viesti rakkaastaan
- Pamahtaako uutispommi? Alisa Vainio teki asioita selväksi
- Hiihtomaailmassa leviää shokkihuhu Iivo Niskasesta – Jasmi Joensuu ihmeissään
- IS: Nooralotta Neziri kertoi loistavia uutisia
- Perttu Hyvärinen koki rajun kohtalon olympiakaudella – näin mies kommentoi Ylelle
- Kaikki meni pieleen: Krista Pärmäkoskelta melkoinen päivitys
- Venäjän hiihtotähti ylisti Johannes Kläboa – seuraukset olivat karut
- Lauri Vuorisen temppu puhuttaa Ruotsissa
- Kerttu Niskanen ei lähtenyt valehtelemaan – myönsi karun totuuden tilanteestaan
- Hiihtomaailmassa leviää shokkihuhu Iivo Niskasesta – Jasmi Joensuu ihmeissään
- Lauri Vuorisen temppu puhuttaa Ruotsissa
- Venäjän hiihtotähti ylisti Johannes Kläboa – seuraukset olivat karut
- Kunnon tulos penkistä: Saga Anderssonilta iloinen salipäivitys
- Perttu Hyvärinen koki rajun kohtalon olympiakaudella – näin mies kommentoi Ylelle
- Kaikki meni pieleen: Krista Pärmäkoskelta melkoinen päivitys
- Kerttu Niskanen ei lähtenyt valehtelemaan – myönsi karun totuuden tilanteestaan
- Korkki auki – Sonja Leinamo riehaantui Ruotsissa
- Lotta Haralan ex-rakas Matias Myttynen jätti Suomen taakseen – tämän hän halusi nyt sanoa
- IS: Nooralotta Neziri kertoi loistavia uutisia