Liigan tähtipelaaja odottaa kärkiottelussa hyvää tunnelmaa: ”Ei ole koskaan mennyt v-tuiluksi”
Kuva: Juha Tamminen
Lentopallon Mestaruusliiga on palannut joulutauolta jo yhden ottelun voimin, ja ohjelma jatkuu tammikuun toisella viikolla tiiviinä. Viikko alkaa heti huippuottelulla, kun kolmantena oleva Hurrikaani-Loimaa isännöi vain pisteen yläpuolellaan olevaa Savo Volleyta.
Vieraiden lähtöä otteluun ja sen ennakointia hankaloittaa se, että peräti neljä joukkueen pelaajaa oli juuri maajoukkueen mukana EM-karsinnoissa, kun Suomi voitti Tanskan ja eteni taas EM-kisoihin.
– Hyvillä mielin lähdetään aina, kun päästään poikien kanssa reissuun, mutta on mielenkiintoista nähdä, millä kokoonpanoilla pelataan, kun me olemme olleet maajoukkueen mukana. Lähdemme aina voittamaan peliä, mutta millä kokoonpanolla. Se on mielenkiintoista nähdä, tuumaa Mestaruusliigan valovoimaisimpiin tähtipelaajiin kuuluva Olli-Pekka Ojansivu.
Ojansivu on odotettu näky jokaisella paikkakunnalla myös yksilönä, ja Loimaankin kotiyleisö ottaa ”Lelun” varmasti lämpimästi vastaan.
– Siellä se vastaanotto on ollut aina mukava. Yleisö puhelee minulle ja minä juttelen myös heidän kanssaan. Se ei ole koskaan mennyt kuitenkaan v-tuiluksi, vaan se on aina ollut hyvähenkistä. Olen myös kehunut aina sitä, että Loimaa on yksi Suomen parhaista paikoista pelata yleisön ja hallin puolesta, hän sanoo.
Runkosarjan viimeinen kolmannes on aluillaan, ja runkosarjan voitto tulee olemaan kolmen kauppa. Ojansivu ei ole sarjataulukkoon juuri vilkuillut.
– En tiedä yhtään edes, mikä se tilanne tarkalleen on. Tammikuussa tulee niin paljon pelejä. Kärkihän on me, VaLePa ja Hurrikaani, mutta pelejä tulee niin helvetisti, että kenelle vaan voi tulla notkahduksia. Tammi-helmikuu tulee olemaan todella mielenkiintoista aikaa.
Hurrikaani-Loimaa-Savo Volley nähdään suorana lähetyksenä Ruudussa tiistaina kello 18.20.
LUE MYÖS:
- Suomalaispainijalta karu ratkaisu – ei lähde MM-kisoihin
- Nyt saa juhlia! Suomelle lentopallon EM-pronssia
- VilleGalle haastaa itsensä Berliinissä – rinnalle lähtee tuttu kiekkomies
- Ranska löysi Suomen heikon kohdan – tähtipelaaja paljasti taktiikan
- Santeri Välimaa avasi Suomen romahdusta – nosti esiin yhden ison eron
- Lentopallon EM-kisat 2026: Suomi, ottelut, tulokset, tv
- Ranska oli lentopallomiehille liikaa – kisat jatkuvat heti huomenna
- Suomalaispuolustaja hyökkäsi vastustajan kimppuun – NHL mätkäisi sakot
- Suomalaisaiturin kesä meni pahasti penkin alle – kertoo nyt tilanteestaan
- 25 vuoden odotus päättyi – Pihla Kaivo-oja saavutti EM-hopeaa
- Santeri Välimaa avasi Suomen romahdusta – nosti esiin yhden ison eron
- Ranska löysi Suomen heikon kohdan – tähtipelaaja paljasti taktiikan
- Suomalaisaiturin kesä meni pahasti penkin alle – kertoo nyt tilanteestaan
- Ranska oli lentopallomiehille liikaa – kisat jatkuvat heti huomenna
- Krista Pärmäkosken unelmakoti tuli myyntiin – järvimaisema ja poreallas
- Sijoituskästi: Samppa Lajunen avasi vihdoin suunsa – tästä syystä ura loppui jo 24-vuotiaana
- 25 vuoden odotus päättyi – Pihla Kaivo-oja saavutti EM-hopeaa
- Alisa Vainio latasi kovan tavoitteen – luottaa kehoonsa Berliinissä
- Suomalaispuolustaja hyökkäsi vastustajan kimppuun – NHL mätkäisi sakot
- Venäläishiihtäjältä hyytävä paljastus – välit Aleksandr Bolshunoviin ovat jäiset