OLS ei pistä TPS:n maalitykkiä erityistarkkailuun – ”Emme pysty keskittymään yhteen mieheen”
Miesten Salibandyliigassa sijalla 12 oleva OLS on piristynyt vaikean alkukauden jälkeen. Joukkue on jättänyt pitkät tappioputket taakseen.
Viime kierroksella joukkue otti tärkeän voiton Steelersistä ja kavensi piste-eron kuuteen pisteeseen pudotuspeliviivaan nähden.
– Meillä on ollut nyt pitempi hyvä jakso. Olemme ottaneet neljä voittoa viimeisestä seitsemästä pelistä. Yhtä surkeaa vieraspeliä lukuun ottamatta meillä on ollut näissä peleissä hyvä meininki, oululaisten päävalmentaja Jani Lipsanen pohtii SuomiUrheilun haastattelussa.
Paikka pudotuspeleissä on lähinnä joukkueen haave.
– Ei se mikään virallinen tavoite ole, mutta sitä kuikuillaan, että päästäisiin pelaamaan pitkälle kevääseen muutakin kuin karsintaa. Tänään jos napsimme Tepsiltä pisteitä, se on hyvä signaali.
OLS kohtaa sarjakolmosena majailevan TPS:n sunnuntaina vieraskaukalossa.
– Iso haaste. TPS on sarjan kurinalaisimpia joukkueita. Heidän alivoimansa on sarjan parasta ja he ottavat tosi vähän jäähyjä siihen nähden, kuinka paljon he rouhivat ja vääntävät.
Turkulaisten terävin syömähammas on maailmanmestari Miko Kailiala, joka on pyssyttänyt 16 ottelussa tehot 20+11=31. Lipsasen mukaan häntä ei merkata erityistarkkailuun.
– Ei erityisemmin. Toki hänen kämmentä pitää hieman ottaa pois ja ylivoimalla hänen ratkaisuvoimansa tiedetään. Heillä on niin paljon laajuutta, että emme pysty keskittymään yhteen mieheen.
Lipsanen nimeää isot teemat TPS-otteluun.
– Meidän pitää olla kärsivällisiä pallon kanssa ja ilman sitä. TPS ei välttämättä pyri murtautumaan pallon kanssa kovin nopeasti. Silloin meillä pitää olla malttia. Myös meidän pitää hallita palloa välillä.
– Lisäksi meidän pitää mennä myös suoraviivaisesti ja antaa pelin virrata. Meidän pitää luottaa omaan maalivahtiin näissä hetkissä. Kun peli on organisoitua viisi vastaan viisi pelaamista, heille on vaikea tehdä maaleja, OLS-luotsi tietää.
TPS-OLS-ottelu alkaa sunnuntaina klo 16.00.
Jesse Happonen
- Levin maailmancup 2026: Ohjelma, aikataulu, tv-lähetykset ja tulokset
- Mari Eder teki komean paluun kilpakentille – heti palkintopallille
- Kalervo Kummolalta jyrkkä viesti Venäjä-kohusta – ”Täysin varma”
- Oloksen Tykkikisat 2026: TV, Ohjelma, Lähtölista ja Tulokset
- Joonas Jokela hurjassa iskussa – Romaniassa puhutaan jo historiallisesta tähdestä
- IS: Kalle Rovanperä palaa rallin MM-sarjaan – mestaruudesta on turha haaveilla?
- Urheilucast: Jori Lehterän pöydällä rahakkaat tarjoukset – sitten esiin nousi Jokerit!
- Jasmi Joensuu puuttui maajoukkueen leiriltä – nyt tuli päivitys
- Niilo Moilanen paljasti seuraavan siirtonsa – kolmen viikon urakka takana
- Reetta Hurske laukoi suorat sanat valittajille
- Mari Eder teki komean paluun kilpakentille – heti palkintopallille
- Jasmi Joensuu puuttui maajoukkueen leiriltä – nyt tuli päivitys
- Urheilucast: Jori Lehterän pöydällä rahakkaat tarjoukset – sitten esiin nousi Jokerit!
- Joonas Jokela hurjassa iskussa – Romaniassa puhutaan jo historiallisesta tähdestä
- Reetta Hurske laukoi suorat sanat valittajille
- Suomen hiihtomaajoukkueessa iso muutos – ”Ei ole selkeyttä”
- Kalervo Kummolalta jyrkkä viesti Venäjä-kohusta – ”Täysin varma”
- Niilo Moilanen paljasti seuraavan siirtonsa – kolmen viikon urakka takana
- IS: Kalle Rovanperä palaa rallin MM-sarjaan – mestaruudesta on turha haaveilla?
- Ylen lähetyksessä hämmästeltiin hiihtoseurojen tilannetta – ”mitä on tapahtunut?”