Joshua Cheptegeistä maansa kaikkien aikojen ensimmäinen mestari MM-kisoissa
Kuva: Getty Images
Maastojuoksun MM-kisojen miesten 10 kilometrillä Ugandan Joshua Cheptegei paikkasi toissa vuonna Kampalassa juostun MM-taiston romahduksen. Silloin hän johti kilpailua selkeästi, mutta hiipui viimeisellä 800 metrillä kauas kärjestä, ja mestariksi juoksi toisen kerran peräkkäin Kenian Geoffrey Kamworor.
– Mestaruus merkitsi nyt todella paljon, koska missasin sen Kampalassa. Reitti oli raskas, mutta olin harjoituksissa valmistautunut noihin nousuihin, Cheptegei sanoi.
Cheptegeistä,22, tuli kaikkien aikojen ensimmäinen MM-maastojen miesten kilpailun ugandalaisvoittaja. Hän selvitti raskaan reitin ajassa 31.40.
Jacob Kiplimo hävisi voiton neljällä sekunnilla, mutta sinetöi Ugandalle kaksoisvoiton ennen pronssille juossutta Kamwororia, joka jäi 15 sekuntia kärjestä.
– Raskas reitti, Kamworor huokaili.
Cheptegei on menestynyt hyvin myös radalla. Rion olympiakisoissa hän oli 10 000 metrillä kuudes ja toissa vuoden MM-kisoissa toinen.
Ruotsin eritrealaistaustainen Robel Fsiha, 23, oli kilpailussa 17:s ja Napoleon Solomon oli 36:s. Fsiha vei juoksun parhaan eurooppalaisen tittelin. Hän selvitti rankan reitin ajassa 33.06 ja Solomon ajassa 33.49.
Lähde: Urheiluliitto
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Suomen hiihtomaajoukkueessa iso muutos – asiantuntijat kertovat, mitä nyt tarvitaan
- Johannes Kläbo: jymyuutinen!
- Ari Luusuan hurja viikonloppu – Norjasta karut tuliaiset
- Naisampumahiihtäjä joutui pöyristyttävän vaatimuksen kohteeksi – latasi suoran vastauksen
- Frida Karlssonille jättipotti olympialaisista – reaktio yllätti
- Ilkka Herola koki tylyn kohtalon: ”Aika kovasti kalvoi”
- Norjan hiihtotähti epäröi – jatkaako vai siirtyykö televisioon
- Jättipotti tarjolla – näin Suvi Minkkinen voi tienata jopa 50 000 euroa Holmenkollenilta
- Iivo Niskanen jäi taakse – Nooralotta Neziri yllättyi: ”Tää voi kuulostaa vähän pinnalliselta…”
- Yksi maa ylitse muiden – Suomi hurmasi fanit täysin
- Suomalaisampumahiihtäjä yllätti täysin – kisojen sijaan maskotiksi
- Armand Duplantiksesta uskomaton ehdotus Ruotsi–Suomi-otteluun
- Suomen joukkue valittu viimeiseen maailmancupiin – yksi tähtinimi jäi pois
- Petter Kukkonen vihjasi suoraan – Krista Pärmäkoskelle voi aueta uusi rooli
- Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!
- Yksi maa ylitse muiden – Suomi hurmasi fanit täysin
- Iivo Niskanen jäi taakse – Nooralotta Neziri yllättyi: ”Tää voi kuulostaa vähän pinnalliselta…”
- Norjan hiihtotähti epäröi – jatkaako vai siirtyykö televisioon
- Norjalle riitti – kännissä hiihtänyt kohumies ulos maasta!
- Holmenkollen kriisissä – ”Nyt on pakko toimia”