Classic-tykki paljastaa hurjan laukauksensa taustoja: ”Talomme koko yläkerta oli käytännössä pieni sählykenttä”

Classic-hyökkääjä Sami Johansson on ollut kevään pudotuspeleissä oivassa vireessä joukkueensa tavoin. Koko liigauransa tamperelaisia edustanut Johansson on summannut kahdeksaan pudotuspeliin tehot 7+11. Tällä irtoaa pistepörssin kuudes sija.
Johansson on ollut jo vuosia joukkueelleensa melkoinen maalitykki. 25-vuotias taituri on tehnyt jo kuutena kautena liigan runkosarjassa yli 30 maalia. Hyökkääjä kertoi seuran verkkosivuilla, miten hänen laukauksensa on kehittynyt noin tehokkaaksi.
– Muistan, kun talomme koko yläkerta oli käytännössä pieni sählykenttä. Eli sieltä toistojen kautta on minuun monet kikat ja laukausopit tarttuneet. Muistan myös sen, kun harrastin lätkääkin ja tuli hyvin paljon lauottua sitäkin kotipihassa, joten sekin lienee auttanut laukauksen kehittymisessä. Eli olen tehnyt toistoja toistojen perään, Johansson kertoo.
Classic kohtaa lauantaina alkavissa finaaleissa Turun Palloseuran.
– Pidän kyllä siitä, että he tulevat vastaan. Heilläkin on hyvä meininki päällä ja puitteet Turussa on kunnossa. Joukkue puolustaa hyvin ja iskee terävästi vastaan. Meidän tehtävämme on malttaa pelata omaa peliämme ja olla tehokas, Johansson painottaa.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Totuuden hetki: Päättyykö Suomen keihästähden ura kyyneliin?
- Elmo Lakka raivosi Kalevan kisoissa – SE-mies toisteli yhtä sanaa
- Lotta Harala otti SM-kultaa – hetkeä myöhemmin kilpakumppanin suusta tuli raju purkaus
- Nyt sai riisua vaatetta: Suvi Minkkiseltä yllättävä paljastus
- Krista Pärmäkoski toteutti uhkauksensa
- Mitä Elina Lampelalle oikein tapahtui? Ylelle paljastettiin koko raju totuus
- Riitta-Liisa Roposelta päivitys – tämä ei jätä paljon epäselväksi väleistä Toni-mieheen
- Senni Salminen katosi täysin kuvasta – nyt saatiin selvä viesti naisen tilasta
- Antti Tuisku myönsi brutaalin totuuden hiihtoprojektistaan – maksoi kovan hinnan
- Eveliina Määttänen lausui Ylelle harvinaisen selvän viestin sukupuoltaan korjaavista urheilijoista
- Ampumahiihtolegenda Kaisa Mäkäräisen sydän särjettiin
- Nyt koetellaan yleisurheiluparia – Jessica Kähärä ja hänen rakkaansa synkässä tilanteessa
- Antti Tuisku myönsi brutaalin totuuden hiihtoprojektistaan – maksoi kovan hinnan
- IS: Yleisurheilulegenda katsoi hetken Saga Vannisen touhua – veti nopeasti brutaalin johtopäätöksen
- Riitta-Liisa Roposelta päivitys – tämä ei jätä paljon epäselväksi väleistä Toni-mieheen
- Krista Pärmäkoski toteutti uhkauksensa
- Suomen hiihtotähden leiri ohi – viinapuheet alkoivat taas
- Lotta Harala otti SM-kultaa – hetkeä myöhemmin kilpakumppanin suusta tuli raju purkaus
- Nyt sai riisua vaatetta: Suvi Minkkiseltä yllättävä paljastus
- Mitä Elina Lampelalle oikein tapahtui? Ylelle paljastettiin koko raju totuus