Suomalaisjuoksija kokeili ensimmäistä puolimaratoniaan – Voitti kilpailun ja päihitti hallitsevan mestarin!

Kuva: Getty Images
Lahden Ahkeran Hannu Granberg ja Nagu IF:n Anne-Mari Hyryläinen voittivat puolimaratonit tiejuoksun SM-kisoissa Vantaalla. Granberg voitti uransa ensimmäisen mestaruuden kotimaisella kärkiajalla 1.07.12. Hyryläisen voittoaika oli 1.14.17.
Granbergille mestaruus oli jatkoa vahvalle hallikaudella. Vantaalla voitto heltisi kuudella sekunnilla ennen Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Jaakko Niemistä, joka juoksi ajan 1.07.18. HKV:n Aki Nummela oli kolmas 22 sekuntia kärjestä.
– Tein päätöksen osallistua kisaan kolmisen viikkoa siten. Juoksin hallikauden jälkeen sen verran pidempikestoista perustreeniä, että päätin kokeilla, Granberg sanoi.
Mestaruutta puolustanut Tampereen Jarkko Järvenpää säntäsi alkumatkasta kärkeen, mutta keskeytti sitten todeten, että ”jalka ei kestä”. Juoksun vetojuhdan työt teki sittemmin Nieminen.
– Otettiin Jarkko kiinni aika pian ensimmäisen kierroksen jälkeen. Panin pökköä ja pesään ja vedin sinne 18 kilometriin, jossa Hannu karkasi. Siinä ei ollut mitään tehtävissä, kun Hannu teki rytminvaihdoksen, Nieminen sanoi.
Nummela: Kesällä keskityn maratonille
Granberg, 29, juoksi talvella 3000 metrin halliennätyksekseen 8.07,18. Espoossa asuvan juoksijan päämatkat ovat 3000 metrin esteet ja 5000 metriä. Ensimmäinen puolimaraton oli kuitenkin positiivinen kokemus.’
– Ajatuksena oli saada juoksu pysymään mahdollisimman helppona ja seurata miltä matka tuntuu, ja hyvältä se tuntui, kun oli sopivan tasainen vauhti ja reitti. Viimeisellä kolmella kilometrillä pystyin sitten repimään eroa Niemiseen, Granberg kertaili.
Nieminen on maratonin hallitseva Suomen mestari. Hän on ollut kaksisissa edellisissä maantiejuoksun SM-kisoissa pronssilla.
– Olisin toki halunnut olla mestari myös puolimaratonilla, mutta suon kyllä mestaruuden matkan debytantille. Oma kunto on sen verran hyvä, että tekisi mieli kokeilla parantaa ennätystä maantiekympillä, Nieminen sanoo.
Nummela taittoi Vantaan puolimaratonin ajassa 1.07.34. Kokeneen juoksija tavoitteissa välkkyy Tokion olympiamaraton 2020. Maantiejuoksun SM-kilpailu oli hänelle kevätalven toinen ja nopein puolimaraton.
– Pystyin tekemään omaan, loppua kohden kiihtyvän juoksun. Se on aina tavoite, muttei aina onnistu, Nummela tuumi.
– Keväällä en lähde juoksemaan mitään, keskityn näillä näkymin syksyn Berliinin ja Valencian maratoneille. Kesän menen maratonin ehdoilla, mutta ohjelmassa ratajuoksua, ainakin Kalevan kisat. Pakko saada nopeutta ja terävyyttä lisää.
Hyryläinen: Juoksin vain mestaruudesta
Hyryläiselle Vantaan kilpailu oli osa valmistautumista parin viikon päästä juostavalle Hampurin maratonilla. Hän palasi hiljattain viiden vuoristoleiriltä Yhdysvaltain Flagstaffistä. Harjoittelu on luistanut ilman takapakkeja. – Olen ollut terveenä. Valmistelut maratonia ajatellen ovat menneet hyvin. Odottelen Hampurin kisaa luottavaisena. Tavoite on ehjä suoritus ja MM-raja, Hyryläinen sanoi. Vantaalla Hyryläinen voitti naisten kilpailu 1.55 minuutin marginaalilla. Toiseksi juoksi Helsingin Jyryn Katarina Skräddar ennätyksellään 1.16.12. – Tänään tavoite oli vain juosta Suomen mestaruus, Hyryläinen sanoi. Ennätystään kohensi myös kilpailussa ajalla 1.17.55 pronssille juossut Lempäälän Kisa Yleisurheilun Klaara Leponiemi. Lähde: Suomen urheiluliiton tiedoteLUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Tätä emme halunneet kuulla – suomalaiselta ampumahiihtotähdeltä valitettava tilannepäivitys
- Juoksija murskasi Suomen ennätyksen lokakuussa – ällistyi itsekin
- Timmissä tikissä – hiihtoässä Anita Korva esitteli rantakuntoaan
- Robert Helenius avautui kohtalostaan IS:ssä – ”Pahempi tuomio kuin raiskaajilla”
- Paljastus: Hiihdon supertähti Jessie Diggins loukkaantui – ”Voi ei”
- Hiihtonainen laitettiin riisuutumaan – oli paljastettava kaikki
- Krista Pärmäkosken ja Jasmi Joensuun yhteiskuva ei jätä paljon epäselväksi naisten väleistä
- Maajoukkueesta kengitty Anne Kyllönen kertoi nyt tilanteestaan
- Takamukselle töitä – Lotta Harala käänsi katseita kuntosalilla
- Kaisa Mäkäräinen synkkää puhetta maailmanmenosta Ylelle
- HS: Suomalainen olympiatähti on poissa
- Timmissä tikissä – hiihtoässä Anita Korva esitteli rantakuntoaan
- Maajoukkueesta kengitty Anne Kyllönen kertoi nyt tilanteestaan
- Robert Helenius avautui kohtalostaan IS:ssä – ”Pahempi tuomio kuin raiskaajilla”
- Dorothea Wierer esitteli uutta kisa-asuaan – fanit sulaa vahaa
- Suomessa heitettiin historiallisen pitkä keihäskaari
- Salailu päättyi nyt – Nooralotta Neziri löysi uuden uran
- Hiihtonainen laitettiin riisuutumaan – oli paljastettava kaikki
- Takamukselle töitä – Lotta Harala käänsi katseita kuntosalilla
- Paljastus: Hiihdon supertähti Jessie Diggins loukkaantui – ”Voi ei”