Suomalaisnostaja pääsi yrittämään uutta Suomen ennätystä EM-kisoissa – Ihmetteli lopulta erikoista päätöstä
Kuva: Getty Images
Lahden Atomin Jesse Nykänen, sarja 89 kg, aloitti EM-kilpailunsa 139 kilon varmalla tempauksella. Sitten oli SE-yrityksen vuoro eli 143 kiloa tankoon. Kaksi yritystä, mutta vajaaksi jääneet vedot siirsivät ennätyksen tekemisen tuonnemmaksi.
Työntönostot Nykänen aloitti 170 kilon painosta, kaksi kiloa alle omissa nimissään olevasta SE:stä.
Painot nousivat hyvin rinnalle, ylöstyöntökin näytti varmalta, nosto hyväksyttiin tuomareiden toimesta mutta jury oli tarkkana ja hylkäsi noston ilmeisesti liian aikaisen painojen pudottamisen takia.
Toisella yrittämällä ylöstyöntö suuntautui eteen eikä nostaja päässyt painojen alle. Kolmanteen työntöön kuormattiin 171 kiloa mutta nosto oli ponneton eikä rinnalleveto onnistunut.
B-ryhmän voitti Moldovan Tudor Ciobanu 348 kilon yhteistuloksella. Ciobanu oli myös tempauksen ykkönen 156 kilon suorituksellaan, työnnön suurimmat painot nosti Latvian 18-vuotias Armands Mezinskis – 193 kiloa.
– Nyt kävi tällä tavalla, pettymys on iso. Tempaukset lähti hyvin liikkeelle ja 139 oli tosi helppo ja hyvän tuntuinen. 143 tuntui edelleen kevyeltä, mutta ei sitten ihan tullut. Sen verran harmitti, että sai hyvän latauksen työntöön. Ensimmäinen työntö oli tosi kevyt. Itse en huomannut siinä mitään ja tuomaritkin hyväksyivät sen kolme-nolla. Jury kuitenkin käänsi tuomion ja 170 piti uusia. Toisella yrityksellä tanko tuli vähän kaulalle ja ylöstyönnössä huippasi. Kolmas yritys tuli niin nopeasti ettei enää vaan jaksanut.
Toivotaan että muilla päivän suomalaisnostajilla kulkee paremmin, Nykänen sanoi.
Lähde: Painonnostoliiton tiedote
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Aleksandr Bolshunov räväytti – syyttää olympialaisia syrjinnästä
- Näin Donald Trump kommentoi Iranin osallistumista jalkapallon MM-kisoihin
- Vain 22-vuotias olympiaurheilija lopettaa – syy pysäyttää
- Kiusallista! FIFA-pomon rauhanele meni pahasti pieleen
- Suomalaislupaus huippuopissa – treenasi maailman ykkösen leirissä
- Janni Hussi julkaisi kuvan sängystään vappuna – ”olkaa villejä”
- Harri Heliövaaran hurja selviytymistarina – rajut oireet ennen ottelua
- Hilla Niemelä niputti kautensa – lähetti suoran viestin Krista Pärmäkoskelle
- Venla Lehtonen julkaisi kuvia kulissien takaa – raskas kausi jätti jälkensä
- Kaisa Mäkäräinen: yllättävä lajivaltaus!
- Hilla Niemelä niputti kautensa – lähetti suoran viestin Krista Pärmäkoskelle
- Kaisa Mäkäräinen: yllättävä lajivaltaus!
- Uusi hiihdon superpari? – yhteinen romanttinen lomavideo leviää
- Venla Lehtonen julkaisi kuvia kulissien takaa – raskas kausi jätti jälkensä
- Jättiyllätys – Nooralotta Neziri miettii totaalista lajinvaihtoa!
- MTV: Mustafe Muuse avautuu suoraan dopingista – ”eivät ole puhtaat jauhot pussissa”
- F1-legenda vaihtoi ratin lenkkareihin – hurja aika maratonilla
- Harri Heliövaaran hurja selviytymistarina – rajut oireet ennen ottelua
- Alppihiihdon rahalista julki – yksi nimi täysin omassa luokassaan
- Valtteri Bottas sai F1-pomolta rajun uhkauksen – suomalaiselta jäätävä vastaus