TPS hankki puolustajan ja sentterin kaksivuotisilla sopimuksilla
Kuva: Juha Tamminen
Turun Palloseura on hankkinut riveihinsä puolustaja Tino Salmisen ja sentteri Ville Hirvisuon. Kummankin pelaajan sopimus on kaksivuotinen.
Salminen saapuu takaisin Turkuun Classicista.
– Hienoa on ollut nähdä Tepsin kehitys viime vuosina. Odotan innolla tulevaa kautta, joukkue on vahva myös ensi kaudella ja tavoitteena ei voi olla muuta kuin kirkastaa mitali hopeasta. Itseltä odotan myös, että kehityn pelaajana ja saan ottaa vielä isompaa roolia joukkueessa, viisi kautta Tampereella pelannut Salminen kommentoi seuran verkkosivuilla.
Hirvisuo auttoi Visby IBK:ta nousussa Ruotsin Superliigaan.
– Olen seurannut Tepsiä niin paljon kuin vain suinkin on ehtinyt ja mahtavilla fiiliksillä takaisin kotiin. Täällä on kaikki edellytykset menestyä ja erityiskiitos omasta panoksestaan Jukka Ruotsalaiselle, jolla on ollut iso merkitys myös minunkin urallani, Hirvisuo kiittää.
– Olen Ruotsissa pelannut noin 50/50 pakkia ja sentteriä, joten monipuolisuutta tuon ainakin mukanani. Lisäksi varsinkin menneellä kaudella tuli lauottua epätavallisen paljon, joten ehkä sekin osa-alue on jollakin tavalla kehittynyt, Hirvisuo pohtii tiedotteessa.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Iivo Niskanen jäi taakse – Nooralotta Neziri yllättyi: ”Tää voi kuulostaa vähän pinnalliselta…”
- Yksi maa ylitse muiden – Suomi hurmasi fanit täysin
- Suomalaisampumahiihtäjä yllätti täysin – kisojen sijaan maskotiksi
- Hiihdon Suomen Cup Rovaniemi 2026: Ohjelma, tv, tulokset
- Holmenkollen kriisissä – ”Nyt on pakko toimia”
- Vakava loukkaantuminen ei hiljentänyt Lindsey Vonnia – tiukka vastaus arvostelijoille
- Armand Duplantiksesta uskomaton ehdotus Ruotsi–Suomi-otteluun
- Norjalle riitti – kännissä hiihtänyt kohumies ulos maasta!
- Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta
- Petter Kukkonen vihjasi suoraan – Krista Pärmäkoskelle voi aueta uusi rooli
- Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!
- Suomen joukkue valittu viimeiseen maailmancupiin – yksi tähtinimi jäi pois
- Armand Duplantiksesta uskomaton ehdotus Ruotsi–Suomi-otteluun
- Suomalaisampumahiihtäjä yllätti täysin – kisojen sijaan maskotiksi
- Norjalle riitti – kännissä hiihtänyt kohumies ulos maasta!
- Yksi maa ylitse muiden – Suomi hurmasi fanit täysin
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta
- Iivo Niskanen jäi taakse – Nooralotta Neziri yllättyi: ”Tää voi kuulostaa vähän pinnalliselta…”