Upea teko: Jarkko Nieminen mukana vapaaehtoistapahtumassa – Perehdyttää apua tarvitsevia lapsia
Kuva: Getty Images
OmaKamu ry organisoi vapaaehtoistoimintaa, jossa aikuiset ovat kavereina lisää aikuista tukea tarvitseville lapsille. OmaKamu järjestää tennistapahtuman Smash Centerillä (Helsinki, Myllypuro) sunnuntaina 19.5. klo 11:00-14:00.
Tapahtumassa Smashin valmentajat ja Jarkko Nieminen perehdyttävät vapaaehtoisia aikuisia ja lapsia tennikseen. Tapahtumaan on tulossa yli 40 henkilön porukka.
– Kyseessä on vapaaehtoisten Kamujen (aikuiset) ja PikkuKamujen (lapset) yhteinen tapahtuma. Tarkoituksena on tutustuttaa osallistujia lajin pariin – pelaamme tennistä minitenniskentillä. Tämä on toinen kerta, kun järjestämme tennistapahtuman. Ensimmäinen oli vuonna 2016 ja tuolloinkin Jarkko Nieminen ja Smash olivat mukana, kertoi OmaKamun toiminnanjohtaja Pekka Puukko.
Puukko kertoo, että tapahtumaa voi tulla seuraamaan ja samalla tutustumaan OmaKamu-toimintaan.
OmaKamu ry on vuonna 2013 perustettu kansalaisjärjestö, jonka tavoitteena on lisätä lasten ja nuorten hyvinvointia. He kouluttavat ja ohjaavat vapaaehtoisia aikuisia toimimaan lasten pitkäaikaisina kavereina eli Kamuina. He innostavat ja auttavat myös muita järjestöjä ja organisaatioita toimimaan toimintamallinsa mukaisesti niin, että OmaKamu-toimintaa olisi tarjolla ympäri Suomea.
Lähde: Tennisliitto
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Harri Heliövaaran hurja selviytymistarina – rajut oireet ennen ottelua
- Hilla Niemelä niputti kautensa – lähetti suoran viestin Krista Pärmäkoskelle
- Venla Lehtonen julkaisi kuvia kulissien takaa – raskas kausi jätti jälkensä
- Kaisa Mäkäräinen: yllättävä lajivaltaus!
- Valtteri Bottas sai F1-pomolta rajun uhkauksen – suomalaiselta jäätävä vastaus
- Suomalaisikoni ikuistettiin – Paavo Nurmi nousi kunniaseinälle
- Olympiavoittajan raskas paljastus – isä kuoli yllättäen
- MTV: Mustafe Muuse avautuu suoraan dopingista – ”eivät ole puhtaat jauhot pussissa”
- Uusi hiihdon superpari? – yhteinen romanttinen lomavideo leviää
- F1-legenda vaihtoi ratin lenkkareihin – hurja aika maratonilla
- Jättiyllätys – Nooralotta Neziri miettii totaalista lajinvaihtoa!
- Uusi hiihdon superpari? – yhteinen romanttinen lomavideo leviää
- MTV: Mustafe Muuse avautuu suoraan dopingista – ”eivät ole puhtaat jauhot pussissa”
- F1-legenda vaihtoi ratin lenkkareihin – hurja aika maratonilla
- Hyvästien paikka – Joni Mäki päätyi rajuun ratkaisuun
- Maavaihdos kohahduttaa – superlupaus jättää Norjan ja siirtyy edustamaan Ruotsia
- Alppihiihdon rahalista julki – yksi nimi täysin omassa luokassaan
- Täydellinen venyminen paineen alla – Harri Heliövaara ja Henry Patten jatkoon
- Verinen maratondraama – Alisa Vainion kilpasiskon jalka repesi kesken kisan
- Kaisa Mäkäräinen: yllättävä lajivaltaus!