Laji vaihtuu! Kolmiloikkaaja Simo Lipsanen haastaa pituushypyn kärkinimet – ”Omaa ennätystä tavoitellaan”
Kuva: Getty Images
Jyväskylän Motonet GP:n miesten pituushypyssä kolmiloikkaaja Simo Lipsanen haastaa lajin kärkinimet. Mukana ovat mm. Kristian Bäck, Kristian Pulli, Roni Ollikainen, Arttu Pajulahti ja Eero Haapala. Viime kesänä Bäck oli kotimaan tilastokärki ponkaistuaan 793, kun Pulli venytti 791. Ollikainen puolestaan venytti hiljattain Paavo Nurmen kisoissa myötätuulessa 775.
– Omaa ennätystä tavoitellaan, parhaimmillaan 777 ponnistanut Lipsanen sanoo.
Kaksi viimeistä Suomen mestaruutta voittanut Bäck odottelee kisaa mielenkiinnolla, vaikka talven harjoittelua sotki hoikan kantalihaksen revähdys.
– Harjoittelun laatuun ja nopeuteen on yritetty keskittyä. Talven ja kevättalven ongelmien takia pääsin vasta toukokuun alussa treenaamaan aika normaalisti. Kuntoa on rakennettu sitä ajatellen, että Kalevan kisoissa voi tehdä tulosta, Bäck sanoo.
– Perusfysiikka on ihan samaa tasoa kuin aikaisemmin, vaikka olen jättänyt punttitreeneissä maksimiraudat pois ja keskittynyt nopeus-voimaan. Kauden ensimmäinen kisa antaa kesälle suuntaa. Laatuun ja nopeuteen on harjoittelussa koetettu keskittyä.
Lähde: Urheiluliitto
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 60 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta peliin Reactoonz 100!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Falunin kisaviikonloppu alkaa kohun keskellä – venäläiset takaisin lähtöviivalla
- Wilma Murto avasi suunsa – lähes kahden vuoden jälkeen kaikki on toisin
- Draamaa, boikottiuhka ja kirivoitto – Falun jätti jäljen Pärmäkosken uraan
- Nyt tipahti Alisa Vainiosta kova arvio IS:llä
- Mitä ihmettä taitoluistelijan selästä löytyi? – Mediassa alkoi kova mylläkkä tästä kuvasta
- Nyt tuli vahvistettu tieto Elina Lampelasta – huolestuttava arvio piti paikkansa
- Huippulupaus sivuun Espoosta – kantapäävaiva katkaisi kauden
- Sinkkuvuodet ohi! Ylen toimittaja löysi uuden kullan: ”Jäi olympialaisista käteen”
- Kulmin kisasta farssi – hylkäyssuma ravisteli huippumaita
- Olympiakulta ja miljoonavilautus – Jutta Leerdamin kisa-asu myydään nyt huutokaupassa
- Pitkä maajoukkueura päättyy – koskettava viesti faneille
- Taas yksi huippunimi ulkona Falunin sprintistä – sairastelu runtelee tähtikattausta
- Historiallista! Ilkka Herola voitti maailmancupissa – tienasi muhkean palkintopotin
- Nyt tuli suoraa puhetta – Iivo Niskasen tulevaisuudesta kova väite
- Nyt jysähti – Johannes Kläbo vaihtaa lajia?
- Elian Lehdon tilasta uutta tietoa
- Olli Hiidensalo sykähdytti olympialaisissa – koskettava päivitys kotiinpaluusta sulatti fanit
- Olympiakulta ja miljoonavilautus – Jutta Leerdamin kisa-asu myydään nyt huutokaupassa
- Nyt jysähti – Kerttu Niskanen ja Johanna Matintalo ulos!
- Miesten keihäässä ennennäkemätön katastrofi – nyt paljastui syy Ylellä