Oulussa kilpaillaan sekaparifrisbeegolfin Suomen mestaruuksista
Historiassaan kahdeksannet sekaparifrisbeegolfin SM-kilpailut järjestetään 15.-16.6.2019 Oulussa Pikkaralan frisbeegolfradalla. Kilpailuiden järjestävä seura on Oulun frisbeeseura ry.
Parifrisbeegolfissa kilpaillaan nimensäkin mukaisesti parina*. Sekaparifrisbeegolfissa parin muodostavat miesten luokassa ja naisten luokassa kilpailevat pelaajat. Kilpailuun on ilmoittautunut mukaan yhteensä 48 paria neljässä eri luokassa.
Avoimessa luokassa korkeimmilla yhteenlasketulla ratingpisteillä kilpailuun osallistuvat laukaalaisseura Puskaputtaajia edustavat Tinja Väisänen ja Väinö Mäkelä. Järjestävän seuran pelaajista mukana ovat muun muassa Jenni Eskelinen ja Arttu Engström. Eskelinen ja Engström ovat yhteisratinglistalla kolmantena. Viime vuonna Laukaassa kaksikko sijoittui vastaavassa kilpailussa kuudenneksi.
40-vuotiaiden luokassa kilpailevat muun muassa viimevuotista Suomen mestaruuttaan puolustavat Nina Rajala (Järvenpään Frisbeegolf) ja Riku Tähtinen (Mikkelin Frisbeegolf). Haasteen kaksikolle saapuvat heittämään muun muassa viime vuonna SM-hopealle sijoittunut Puskaputtaajien pari Kirsi Korpimäki ja Sami Väisänen sekä helsinkiläisseura Talin Tallaajien pronssipari Kristiina Sylman ja Tommi Nyberg.
50-vuotiaiden mastersluokassa kilpaillaan tänä vuonna ensimmäistä kertaa sekaparifrisbeegolfin Suomen mestaruudesta. Korkeimmalla yhteisratingilla kilpailuun starttaavat Kirsi Kaikkonen (Hangon Hyrskyt) ja Heikki Savolainen (Talin Tallaajat). Alle 18-vuotiaiden junioriluokassa pelaavat Silva Saarinen (Riihimäen Frisbeegolf) & Veeti Sorsa (ReTee, Janakkala). Saarinen sijoittui viime vuonna samaisessa luokassa SM-hopealle yhdessä Peetu Jokivirran kanssa.
Lähde: Frisbeegolfliiton tiedote
- Levin maailmancup 2026: Ohjelma, aikataulu, tv-lähetykset ja tulokset
- Mari Eder teki komean paluun kilpakentille – heti palkintopallille
- Kalervo Kummolalta jyrkkä viesti Venäjä-kohusta – ”Täysin varma”
- Oloksen Tykkikisat 2026: TV, Ohjelma, Lähtölista ja Tulokset
- Joonas Jokela hurjassa iskussa – Romaniassa puhutaan jo historiallisesta tähdestä
- IS: Kalle Rovanperä palaa rallin MM-sarjaan – mestaruudesta on turha haaveilla?
- Urheilucast: Jori Lehterän pöydällä rahakkaat tarjoukset – sitten esiin nousi Jokerit!
- Jasmi Joensuu puuttui maajoukkueen leiriltä – nyt tuli päivitys
- Niilo Moilanen paljasti seuraavan siirtonsa – kolmen viikon urakka takana
- Reetta Hurske laukoi suorat sanat valittajille
- Ylen lähetyksessä hämmästeltiin hiihtoseurojen tilannetta – ”mitä on tapahtunut?”
- Reetta Hurske laukoi suorat sanat valittajille
- Urheilucast: Jori Lehterän pöydällä rahakkaat tarjoukset – sitten esiin nousi Jokerit!
- Suomen hiihtomaajoukkueessa iso muutos – ”Ei ole selkeyttä”
- Krista Rikan kausi sai ikävän käänteen – nyt tuli odotettu uutinen
- Jasmi Joensuu puuttui maajoukkueen leiriltä – nyt tuli päivitys
- Vilma Nissinen paljasti IS:lle – merkittävä muutos maajoukkueessa
- Niilo Moilanen paljasti seuraavan siirtonsa – kolmen viikon urakka takana
- Elina Valtonen väläyttää rajua ratkaisua – venäläisurheilijoille porttikielto?
- IS: Kalle Rovanperä palaa rallin MM-sarjaan – mestaruudesta on turha haaveilla?