Dohassa juostiin paahtavissa olosuhteissa – Hyryläinen ja Vainio MM-maratonin 5:nneksi ja 8:nneksi parhaat eurooppalaiset
Dohan MM-maraton juostiin paahtavissa olosuhteissa huolimatta siitä, että juoksemaan lähdettiin keskiyöllä. Lämpötila Dohassa oli silti 31 astetta ja ilmankosteuskin 70% luokkaa.
Suomea maratonilla edustivat 41-vuotias Anne-Mari Hyryläinen ja 21-vuotias Alisa Vainio. Hyryläinen kamppaili 42 kilometrin ja 195 metrin kilpailussa 19:nneksi. Lopussa väsähtänyt Vainio oli 26:s.
He ovat neljänneksi ja viidenneksi parhaat eurooppalaiset ajoin 2.48.17 ja 2.51.26. Vainio saapuu urheasti maaliin 26:ntena ajassa 2.56.30 ja on kahdeksanneksi paras eurooppalainen.
Hyryläinen korosti kilpailun olleen poikkeuksellisen raskas.
– Siinä mielessä vaikea maraton, että vieläkin on vähän heikko olo.
– Alkumatkasta oli vatsan kanssa ongelmia. Kävin vessassa useita kertoja. Neste ei tahtonut imeytyä. Join kuitenkin koko ajan.
– Ajattelin vain, että näitä voi tulla eteen ja näiden kanssa on vain tultava toimeen. Sijoitukseen olen tyytyväinen.
– Aika epäinhimilliset olivat olosuhteet. Tämä oli lähellä extremeä.
– Tavoitteeni on Tokion olympiamaratonilla ja pyrin antamaan olympianäytön talvella alkuvuodesta 2020.
Lähde: Urheiluliitto
- ”Multa puuttuu sisu” – Suomen olympiaedustaja vastasi tylyyn kommenttiin suorasanaisesti
- Salibandyn MM-kisat 2026 – Tampere: Lohkot, ottelut, tv, liput
- Urheilucast: Tappara ja Ilves napit vastakkain – Liigan maalihirmusta hurja vääntö!
- Ranskan hiihtolupauksesta ikävä uutinen – taustalla vakava terveysongelma
- Jalkapallomaailma järkyttyi – vakava törmäys vaati lopulta 30-vuotiaan pelaajan hengen
- IL: Matti Heikkisen poika, 16, tähtää maailman huipulle – isän tavaramerkki näkyy jo!
- Jättiyllätys: Kalle Rovanperä tekee paluun!
- Mika Poutala tyrmistyi Venäjä-päätöksestä – otti heti yhteyttä Ruotsiin
- Valitaanko Vuokatin yllättäjä maailmancupiin? Ylen asiantuntija esitti kovan ehdon
- Kohussa täysin uusi käänne – Leijonapomo laukoi nyt suorat sanat Venäjästä
- Mari Eder teki komean paluun kilpakentille – heti palkintopallille
- Jasmi Joensuu puuttui maajoukkueen leiriltä – nyt tuli päivitys
- Reetta Hurske laukoi suorat sanat valittajille
- Urheilucast: Jori Lehterän pöydällä rahakkaat tarjoukset – sitten esiin nousi Jokerit!
- Joonas Jokela hurjassa iskussa – Romaniassa puhutaan jo historiallisesta tähdestä
- Suomen hiihtomaajoukkueessa iso muutos – ”Ei ole selkeyttä”
- Niilo Moilanen paljasti seuraavan siirtonsa – kolmen viikon urakka takana
- Kalervo Kummolalta jyrkkä viesti Venäjä-kohusta – ”Täysin varma”
- Ylen lähetyksessä hämmästeltiin hiihtoseurojen tilannetta – ”mitä on tapahtunut?”
- Valitaanko Vuokatin yllättäjä maailmancupiin? Ylen asiantuntija esitti kovan ehdon