Superpesiskausi alkaa jälleen Espanjassa – luvassa entistä kovempi kattaus
Kuva: Juha Tamminen
Superpesiskausi avataan jo neljännen kerran peräkkäin Espanjan Fuengirolassa 25.-26.4.2020. Ensi kevään kattaus on kovempi kuin koskaan aiemmin, sillä vastakkain ovat viime vuosien menestysjoukkueet. Naisten ottelussa kohtaavat päättyneen kauden mitalistit Pesäkarhut Porista ja Lapuan Virkiä lauantaina 25.4.2020 kello 13. Miesten superpesiskauden takuulla kiihkeässä avauksessa Vimpelin Veto hakee revanssia joukkueen mitalikannasta pudottanutta Kouvolan Pallonlyöjiä vastaan sunnuntaina 26.4.2020 kello 14.
Saarikoski Travelsin Juha Saarikoski on toiminut yhtenä Fuengirolan kauden avauksen pääarkkitehdeista alusta lähtien. Saarikoski on erittäin ilahtunut kevään 2020 joukkuekattauksesta.
– Todella hienoa saada ensimmäistä kertaa sekä naisten että miesten avauksiin TOP 4 -joukkueet. Olen mukana Superpesiksen kauden avausviikonlopun luomisessa jo neljännen kerran ja ensi keväänä luvassa on hieman erilainen tapahtuma, joten jo aikaisemminkin Fugepesiksessä mukana olleet voivat innolla lähteä mukaan pesiskarnevaaliin.
Matkapaketit kauden avaukseen ovat myynnissä osoitteessa www.fugepesis.fi. Uutuutena myyntiin tulee hulppea VIP-tuote.
– Nyt ensimmäistä kertaa myynnissä on VIP-alue, jonka ideoi Jussi Pyysalo Superpesiksen puolelta. Viime keväänä testasimme ideaa ja siitä saadut hyvät kokemukset kannustivat tuomaan sen kaikille myyntiin.
– Lisäksi Vimpelin fanien ideoima fanikulkue tulee olemaan ohjelmassa myös ensi keväänä, mutta tällä kertaa ”virallisena” ohjelmaosuutena, johon voivat osallistua kaikki pesisfanit, Saarikoski kertoo.
Kauden avaustapahtuman järjestävät yhteistyössä Superpesis, osallistuvat seurat sekä Imatran Pallo-Veikot.
Lähde: Pesäpalloliiton tiedote
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kamerat tallensivat Suvi Minkkisen herkän hetken
- Eveliina Määttäsen tilanteessa merkittävä muutos
- Suomalainen urheiluseura jakoi surullisen uutisen – ”Ikävä jää, mutta muistot säilyvät”
- Janne Ahonen sai huonoja uutisia
- Suomen hiihtoässän tilanteessa dramaattinen käänne – mitään ei ole tehtävissä
- Pihalle maailmancupista: Suomalainen ampumahiihtonainen avautui nyt tilanteestaan
- Dorothea Wierer puhui suunsa puhtaaksi
- Kilpakumppanilta iljettävä temppu – Suvi Minkkinen todisti melkoista näkyä
- Hiihtotähti Anne Kyllönen löysi itselleen uuden pestin
- Kaisa Mäkäräinen
- Pihalle maailmancupista: Suomalainen ampumahiihtonainen avautui nyt tilanteestaan
- Hiihtotähti Anne Kyllönen löysi itselleen uuden pestin
- Kaisa Mäkäräinen lähti lätkimään Suomesta – päivitys tekee selväksi miksi
- Kilpakumppanilta iljettävä temppu – Suvi Minkkinen todisti melkoista näkyä
- Dorothea Wierer puhui suunsa puhtaaksi
- Suomen hiihtoässän tilanteessa dramaattinen käänne – mitään ei ole tehtävissä
- Tero Seppälä romahti – kisan jälkeen selvisi ikävä totuus
- Janne Ahonen sai huonoja uutisia
- IS: Anita Korvalta karu paljastus hiihtopiireistä, tältä mieheltä tuli viestejä
- Brutaali totuus Remi Lindholmista paljastui