Todellinen onni pelasti maajoukkuehiihtäjän hengen – Paikalle saapunut mies kertoo nyt dramaattisista hetkistä: ”Sellaisen huudon voi kuulla vain elokuvissa”
Kuva: Juha Tamminen
Sydänpysähdyksen viime kuussa saaneen norjalaisen maastohiihtäjän Sondre Turvoll Fosslinin pelastanut Pål Even Jahren on kertonut dramaattisista tapahtumista.
Fosslin oli autoilemassa avopuolisonsa Henrietten kanssa, kun yhtäkkiä hänen sydämensä pysähtyi. Mies oli lopulta tilanteessa todella onnekas, sillä paikalle sattui pyörällä liikkeellä ollut Jahren, joka osasi elvyttää. Fosslin olisi menehtynyt ilman miehen apua.
Jahren oli matkalla töihin, kun hän kuuli moottoritieltä Fosslin tyttöystävän huudon.
– Sellaisen huudon voi kuulla vain elokuvissa, Jahren toteaa. En olisi kuullut sitä aamuliikenteen metelin takaa, jos se ei olisi ollut niin lujaa.
Hän meni paikalle ja huomasi, että hiihtäjän ympärille oli kerääntynyt ihmisiä. Joku kysyi, että osaako kukaan antaa ensiapua. Jahren sai hiihtäjän sydämen jälleen lyömään, mutta ambulanssin saapuessa mies alkoi jälleen kalpenemaan.
Ensihoitajat yrittivät saada hänen sydämen lyömään uudelleen useaan kertaan ja lopulta kolmas kerta onnistui.
Fossli vietti 10 päivää sairaalassa, ja hänelle asennettiin sydämentahdistin. Hänen urheilu-ura on todennäköisesti ohi.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- F1-legenda vaihtoi ratin lenkkareihin – hurja aika maratonilla
- Yllätysdiili – IL: Topi Raitanen löi rahoiksi: ”Se on bisnestä”
- Täydellinen venyminen paineen alla – Harri Heliövaara ja Henry Patten jatkoon
- MTV: Wilma Heltelä tapaturmassa
- Vankilasta maailmanmestariksi – nyt viimeinen ottelu 50-vuotiaana
- Alppihiihdon rahalista julki – yksi nimi täysin omassa luokassaan
- Verinen maratondraama – Alisa Vainion kilpasiskon jalka repesi kesken kisan
- Suomen hiihtonaiselta raju purkaus: ”Sai hävetä”
- Entinen Putinin tukija nyt vaikeuksissa – Venäjältä kova toimenpide uhkaa
- Nuori lupaus taas kohun keskellä – sekoili strippiklubilla