Mira Potkosen valmentaja pohti tulevaa MM-puolivälierää: ”Irlantilaisen heikkoudet on tiedossa”
Kuva: Getty Images
Nyrkkeilijä Mira Potkonen on iskenyt MM-nyrkkeilyissä puolivälieriin voittamalla Ecuadorin Marie Jose Palacios Espinozan kaikin tuomariäänin 5-0.
Ottelu alkoi hyvin Potkosen komennossa ja suomalainen osui vahvasti takakädellä. Palacios Espinoza kuunteli pystystä lukua jo avauserässä. Myös toinen erä alkoi hyvin, ja loppu oli rutiinisuorittamista Potkoselta.
– Vastustaja oli kuta kuinkin sellainen, kun arvioimme. Hyvin lähti välillä liikumaan ja ahnas iskijä, mutta Mira onnistui pitämään ottelun komennossaan kaikki kolme erää, valmentaja Maarit Teuronen kehui suojattiaan.
Torstaina Potkonen iskee uransa kolmatta kertaa MM-kilpailujen puolivälierässä. Mitalista käydään kova taisto Irlannin alle 22 vuotiaiden Euroopan mestaria Amy Broadhurstia vastaan. Naiset kohtasivat elokuussa EM-kilpailujen semifinaalissa, jolloin Potkosen kokemus oli valttia.
– Irlantilaisen heikkoudet on tiedossa ja niistä pitää päästä rokottamaan. Suunnitelmat alkaa olla selvillä, mutta toki täytyy olla hereillä vaihtamaan taktiikkaa kesken ottelun, Teuronen arvioi.
Potkosen ottelu käydään Ulan-Udessa noin klo 14 Suomen aikaa. Ottelu on A-kehän viides.
Lähde: Tiedote
LUE MYÖS:
- Jokereissa pakka uusiksi – Tomek Valtonen pudotti kolme uutta hankintaa
- Ennätyskausi jätti hampaankoloon – Emilia Karell kertoo nyt miksi
- Urheilucast: Jori Lehterälle viritellään siirtoa Liigan jättiseuraan – ”Aina saa olla aktiivinen”
- Lotta Kemppinen yllätti treenivideollaan – julkaisu räjähti suosioon
- Norjalainen juoksutähti kuoli järkyttävässä onnettomuudessa
- Norjan hiihdossa kuohuu taas – huippuhiihtäjältä raju syytös valmentajan toiminnasta
- Oho! Esko Eerikäinen hyppää häkkiin – tässä vastustaja
- Ella Junnilan elämässä suuri käänne – julkaisi kuvat hääpäivästään
- Suomeen MM-pronssia! – lämpötila kohosi jopa 37 asteeseen
- Suomi nousi vaikeuksien kautta voittoon – Severi Savonsalmi laukoi suorat sanat
- Suomeen MM-pronssia! – lämpötila kohosi jopa 37 asteeseen
- Lauri Vuorinen nousi mestariksi – finaalissa kaikki näytti hetken synkältä
- Ella Junnilan elämässä suuri käänne – julkaisi kuvat hääpäivästään
- Oho! Esko Eerikäinen hyppää häkkiin – tässä vastustaja
- Kööpenhaminassa nähtiin hurja näytös – uusi maailmanennätys
- Suomi nousi vaikeuksien kautta voittoon – Severi Savonsalmi laukoi suorat sanat
- Kalle Palander ottaa hurjan haasteen vastaan – yllätys oli melkoinen
- Nuori suomalaislupaus räväytti – Mette Korhonen vei naisten SM-kullan
- Norjan hiihdossa kuohuu taas – huippuhiihtäjältä raju syytös valmentajan toiminnasta
- Norjan hiihtolegenda pelkäsi pahinta – ”veri suorastaan roiskui”