Ruotsi oli väkevämpi – Suomi hävisi jo toistamiseen Prahan EFT-turnauksessa

Suomen salibandynaisten toinen ottelu Prahan EFT-turnauksessa tuotti tappion, kun maailmanmestari Ruotsi oli väkevämpi maalein 6-4. Suomalaisten kohtaloksi koitui katastrofiluokan avauserä, jossa Ruotsi takoi kaikki kuusi maaliaan.
Ruotsi latoi taululle 13 minuutissa neljän maalin johdon, jonka kauheutta kuvasi Milla Nordlundin lavasta omaan verkkoon karannut 0–4. Veera Kauppi kavensi läpiajosta yllätettyään Ruotsin alimman pelaajan ja Jenna Saario onnekkaasti verkkoon lipuneella pallolla, mutta tauolle lähdettiin lukemista 2-6 Suomen käytettyä jo sekä aikalisänsä että maalivahdin vaihdon, kun Tiltu Siltanen teki tilaa Krista Niemiselle.
Ruotsilla oli toisen erän alussa vielä paikka kasvattaa johtoaan rangaistuslaukauksesta, mutta Tiltu Siltanen kävi koukkaamassa pallon laukojan lavasta jaloillaan. Suomi pääsi toisessa erässä pelille Ruotsin terävimmän vyöryn samalla hiukan laannuttua, ja erän lopulla 16-vuotias Suvi Hämäläinen sai namutella tyhjiin ensimmäisen naisten maajoukkuemaalinsa Sara Piispan tarjoilusta. Suomen pirteä taistelu jatkui päätöserässä, jossa Oona Kauppi napautti eron enää kahteen Laura Mannisen tolppakudin paluupallosta. Lähemmäs ei Suomi enää yltänyt edes kuudella viittä vastaan.
– Katastrofaalinen alku, päävalmentaja Lasse Kurronen puisteli päätään.
– Jostain syystä ei oltu lainkaan valmiita pelaamaan. Ei fyysiseen pressenssiin eikä tila ja aika -vaatimukseen. Sitten piti tyhjentää koko stetsoni: peluutus uusiksi, viisikot uusiksi, aikalisä ja maalivahdin vaihto.
Erätauolta palasikin monta luokkaa valppaampi Suomen joukkue.
– Ihan hyvin sitten päästiin takaisin peliin kiinni, vaikka tietysti voitto jäikin nyt taas kauaksi. Pelissä kuitenkin näkyi myös niitä asioita mitä olemme kesän harjoitelleet eikä huomiseen tarvitse lähteä pää pensaassa, päävalmentaja sanoi,
– Täytyy antaa tunnustusta, että kaikki penkiltä peliin tulleet pelaajat onnistuivat hyvin ja toivat uutta virtaa ryhmään vaikean alun jälkeen.
Lähde: Salibandyliiton tiedote
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Hiihtopiirit surun murtamia – Stefan Nieminen kuoli traagisesti
- Therese Johaug astui esiin ja myönsi ikävän totuuden – tämä kelpaa Kerttu Niskaselle
- Joukkuekaveri romahti MM-viestissä – Suvi Minkkiseltä selvä viesti naiselle
- Lähdön hetki – Jasmi Joensuu jätti hyvästit rakkaalleen
- Iivo Niskasen ystävä ulos hiihdon MM-kisoista – nähdään asiantuntijana TV:ssä
- Krista Pärmäkoski joutui kohun keskelle Norjassa – lehti tavoitti tämän miehen
- Suomen hiihtoässä koki kovan kohtalon joulukuussa – nyt opetellaan kävelemään
- Ylen asiantuntija sanoi ääneen karun totuuden Suvi Minkkisestä – ei siitä mihinkään pääse
- HS:lle paljastus kulisseista: Jasmi Joensuu kauhistui suomalaishiihtäjän sanoista
- Suomen hiihtotähti katosi täysin kuvasta – valmentaja vaikeni naisen kohtalosta IL:ssä
- Suru-uutinen tavoitti hiihtotähden – ”Lepää rauhassa”
- Suomen hiihtotähti katosi täysin kuvasta – valmentaja vaikeni naisen kohtalosta IL:ssä
- Yksi oli poissa – Suomen hiihtoässä ei saapunut lähtöviivalle
- MM-kisat lähestyvät – Jessie Diggins vahvisti ikävän tiedon tilanteestaan
- Krista Pärmäkoski joutui kohun keskelle Norjassa – lehti tavoitti tämän miehen
- Ei mitään jakoa – Remi Lindholm esitti mykistävää ylivoimaa
- Nyt jysähti – Ella Junnila laittoi ennätyksensä uuteen uskoon
- Annimari Korte teki uuden aluevaltauksen – heti aivan maailman eliittiä
- HS:lle paljastus kulisseista: Jasmi Joensuu kauhistui suomalaishiihtäjän sanoista
- Lähdön hetki – Jasmi Joensuu jätti hyvästit rakkaalleen